torstai 17. marraskuuta 2016

Kolome asiaa kesästä -haaste

Hups, tuli oikee haastetta trykipäin :) KOLOMESTA plokista. Sain tämä mukavan haasteen 

Kiitos Teille 😊

Kiva oli kattella pitkästä aikaa kesäkuvia ja monta jo unohtunutta asiaa palautuu miälehe.
















Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena).




-Pääsin käymähä Helsingis puutarhamessuulla, ensimmääsen kerran. Tämä taitaa kuulua kyllä keväähi, mutta mainittemisen arvoone tapahtuma kuitenki. 



-Siämenkylyvöt onnistuuvat orotettua paremmi. Kokeelin muutaki ku kelloköynnöstä ja olin iloosesti yllättyny.



-Jalohortessooren uskomaton kukinta. Monta vuatta talavetetut jalohortessat yltyyvät ennennäkemättömähän kukintahan.


Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä.

-Polovikipu. Klosasin poloveni ja se vaivas koko kesän. Se haittas kaikkia töitä ja osa puutarhatöistä jäi siksi tekemätä.






-Valtava kasvikato, ennennäkemätön. Sotti päähä koko kesän. Olin jo ihan tyytyvääne penkkien kasvivalikoomihin ja ajattelin vaa teherä piäntä säätyä. Ja pyh! Uusiksi meni monta kohtaa. 




-Täälä meillä satooki turhan palio. Saretta saatihi iha liikaa ja lujaa. Ei mitää rauhallista tihkusaretta,  vaa aina het oikee kunnon kuuroja. Kastellahan ei tarvinnu, mutta muutoon se rajootti tekemisiä.


 Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi.
 





- Aitaus. Sain heti varahi keväällä tehtyä valamihiksi syksyllä alootetun matalan airan. Olin silloon, nii tyytyvääne ja tuumasinki, että kesä o jo pelastettu. No, siihe ne tekemiset meinas jääräkki.




-Käsittelin terassin pystytuet ja ölijysin terassin. Pystyt oli jo monta vuatta suarastansa huutanu uutta pintaa. Nykku villiviinin maanpäälliset osat kuali tykkönää, oliki hyvä vetäästä uus pinta.

-Sain roskisaitauksen valamihiksi. Seki homma oli roikkunu jo kauvanaikaa.



 Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken.

-Navetan etu. Sain vaihrettua sorat oven erehe, mutta porras on ainavaa kuarmalavoosta.



-Potagerin uuristamine. Son ollu kans aiva retuperällä jo monta vuatta. Reunalaurat pitää vaihtaa jytkympiihi ja kasvivalikoomaa pitää tarkistaa. Keskelle istutin jo mantssuuriankärhön ja sipulikukkia. Kuvas siinon viälä rehevä villiorvokki -ja nokkooskasvusto. 

-Mäntykuluman takareunan levitys, tiänviäres. Sain sen jo hyvähän alakuhu.


 Kolme asiaa, joita stressasin.




-Mustat aukot. Jokka  kuitenki sain kesän aikana täytetyksi. Jaoon, siirrin ja hankiin uusia taimia ennätysmäärän.

-En saanu tehtyä mitää uutta. Erellämainituusta syistä, aika meni vanhojen alueeren kunnostuksehe.

-Kärhöjen huano kasvu. Onneksi kato ei ollu aiva nii suuri, ku miltä aluuksi näytti. Viälä syyskuuski puski terassipenkis 'Diana' pintaha. Ens kesä onki sitte kärhöjen istutuskesä, josei tilanne parane. On ne vaa nii komeeta loppukesän kukkijoota.


 Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan.

-Oliko niitä? Tuntuu että koko kesä oli vaa yhtä häslinkiä, niinku aina, hyppäämistä navetan ja puutarhan väliä ja juasta (klingata) jollaki isännän asialla.



-No,  oliha niitä. Piänet  hetket, jolloonka pysähtyy, eres muutamaksi minuutiksi ihaalemahan vaikka auringon kultaamaa happomariaa tai pualiltaöin tehty  päivän viimmeene kiarros puutarhas.






- Taimistoreissut. Ku mä pääsen taimistolle nii aika tuntuu pysähtyvän. Miäles on vaa kasvit.

- Myräkät ja salamoonti. Ihimeellistä kyllä, mutta mikä onkaa rentouttavampaa, ku kattella synkän puhuvaa taivasta ja ihaalla salamooren väläkkymistä.(Silloonku myräkkä pysyy kyllä kaukana) Eihä silloon voi mitää teherä, kaikki koneet o pois seinästä. Sittekku rytinä tuloo liika liki, onki mukava kipittää isännän kainaloho.



 Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä.



-Uuren ruahonleikkurin. Se entine on ainavaa pois pelistä. Leikkasin nurmikon viimmeesen kerran  anopin koneella ja voi että ku se oli köykääne. Meirän kones on järkyttävän raskas, huamasin sen ny, vaikka siinä vetomaharollisuus onki.

-Luumu -tai kirsikkapuun. Nostan keväällä toisen lumipalloheiren pois ja laitan tilalle jomman kumman. Kumpi on kestävämpi?





-Kasvari. Jos ny viimmee ja vihiroon kasvari toteutuus.


Kolme asiaa, joista unelmoin.

-Aurinkoosemmasta kesästä. Vaikka aurinkoosiaki jaksoja oli, nii kaikki kasvit ei keriinny kukkia.




-Upiasta kärhökukinnasta. Vois muukki kärhöt ku 'Aljonushka' kukkia kunnolla.

-Ulukomaanmatkasta. Olis ihanaa päästä pitkästä aikaa käymähä oikee ulukomailla. Käyrä ihaalemas ja huakimas johonaki isoos puutarhas. Emmä mitää rantalomaa hingu. Mu hipiä kärvähtää muutenki nii herkästi.


 Kolme plokia, joille heitän haasteen.

40 kommenttia:

  1. Hauskaa, että sait haasteen kolmelta eri taholta! Kiva kun vastasit, kivoja vastauksia ja kauniita kuvia. Tämä haaste antaa mukavan mahdollisuuden tehdä tilinpäätöstä menneestä kesästä. Paljon sait aikaiseksi viime kesänä polvikivusta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hauska sattuma. Mutta tämähän onki kolomen asian haaste :)
      Valamista tuli hitahasti mutta varmasti.

      Poista
  2. Kiva oli lukea vastauksiasi ja katsella kesäisiä puutarhakuvia:)
    Kirsikat (siis hapankirsikat) taitavat olla vähän luumuja kestävämpiä. Jos puolestasi haluat sadosta nauttia, valitsisin luumun, sillä luumuja ei linnut syö (ainakaan meillä). Kirsikat tuntuvat katoavan lintujen suihin ennen kuin huomaa niiden olevan edes kypsiä;)

    VastaaPoista
  3. Talvi teki niin paljon tuhoa että sen paikkaamiseen kyllä meni aikaa ja sadekin hidasti, salamointia teilläpäin varmaan olikin, aina jytisi kun Seinäjoen suunnalla liikuin ja salamat leiskas jollain suunnalla. Upea on aita. Aljonushka kukki meilläkin parhaiten kesästä huolimatta. Joko polvi on kunnossa? Sain sellaista ikivanhaa luumua - vaalean kellanpunakirjavaa - kantaa en tiedä eikä tiennyt antajakaan. Hyvä on maultaan, makea, kivi irtoaa helpolla, eikä linnut syö. Jos jostain vanhan kannan vesan saat hankittua niin onnentyttö olet, ainakin Tommolan tilalla on mahdoton määrä niin luumulajikkeita kuin kirsikoitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jo nii onnelline ku tuli eres vähä lunta. Tänää onki enää rippeetä jälijellä. Aikamoone myräkkä ja vettä sataa.
      Aljonushka on ollu ainut irioottivarma kukkija. Polovi ei oo viäläkää ihan sata, mutta palio parempi. Täälon luumupuita aika vähä, että taimistolle kai pitää suunnata. Onneksi tääläpäinki on muutama monipualine taimisto.

      Poista
  4. Kyllä näillä kesäkukkakuvilla taas hetken elää. Vaikka samalla herää myös hirvittävä kaipuu uuteen kesään.
    Sain perinteisen Kuusi kuvaa kesästä -haasteen ja päätin jatkaa niinikään perinnettä eli laitoin sen myös sinulle. Haasteissa on se hyvä puoli, että niitä voi tallentaa pahan päivän varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka päällimmääsenä muistona jäiki vaisu puutarhakesä, on niitä onnistumisiaki onneksi. Ja orotukset on ens kesästä taas korkialla.
      Kiitos haasteesta! Rupiampa plaraamahan kuvia :)

      Poista
  5. Tuo aita on niin hieno! Voin vaan kuvitella sitä työn määrää mitä tuo on vaatinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitaa oli kiva pujotella, eikä se tuntunu eres tyältä. Mettäs rompimine ja materiaalin hankinta oli sitävastoon tooooosi tyälästä.

      Poista
  6. Kiinnostava haaste,kiitos! Yritän tässä oikeen ajan kanssa miettiä ja valita kuvia. Oliko viime kesässä paljoakaan hyvää???
    Kyllä sinun puutarhassasi kasvikadosta huolimatta oli runsasta kukkaloistoa! Ja kaunis tuo aita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot näemmä jo vastannukki. Nopia olit :)
      Onneksi ei kuitenkaa kaikki kualeentunu.

      Poista
  7. Kiitos, haaste otettu vastaan.
    Hetki menee varmaan ennekuin saan työstettyä noin moneen kysymykseen vastaukset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Piti niitä hetki miättiä. Yllättävän monta kysymystä täs haastees.

      Poista
  8. Tuo aitaus on mielettömän upea - sitä olen ennekin ihaillut - ja nyt se on noin komea! Hauskat vastaukset kysymyksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka aita onki matala, son rajaustehtävänsä teheny hyvi.

      Poista
  9. Kiitoksia haasteesta! Onpa kiva alkaa selata viime kesän kuvia läpi ja rustata vastauksia.

    Kirsikoita mulla kasvaa useita sortteja ja hyvin menestyvät. Ovat siis hapankirsikoita. Yleinen keltaluumu ei kasva eikä kuole. Eikä tuota satoa. Nyt istutin Kuokkalan luumun, josko se joskus tekis jotain. Kriikuna sentäs kasvaa ja vähän kukkikin ekaa kertaa.

    Ja täällä toinen myrskybongari - meilläpäin mennään myräkällä meren rantaan nauttimaan kunnon elämöinnistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kriikunoota tääläkipäi kasvaa. Anopilla on kirsikkapuu, joku....matala. Ei oo montaa kirsikkaa teheny.
      Meri tarijuaaki aivan toisellaaset ryminät :)

      Poista
  10. Paljon teit puutarhahommia viime kesänä, onneks sentään jäi muutama tekemätön työ ja unelma oottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli sitä ny kuitenki jotaki tehtyä. Hmmmm, ei sellaasta aikaa varmasti ikää tuukkaa, että kaikki olis tehtynä. Sitä keksii koko aijan jotaki uutta väsäämistä.

      Poista
  11. Oi miten upea aita sinulla on, tuohon en ikinä pystyisi.. ja kaunis tuo vaaleanpunainen kärhö! Minustakin ukonilmalla on jännittävää ja luonto tekee suuren vaikutuksen voimistaan. Puutarhapuuhat jatkuvat nopeammin kuin uskommekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pystyt kyllä! Ei oo vaikiaa.
      Joulun yli ku pääsöö ni sittehän jo saa ruveta orottamahan kevättä. Ensimmääset lumet o jo melekee lähteny.

      Poista
  12. Voi jestas tuo aita on hieno! Saisko siitä ihan oman postauksen? Minusta ukonilmat ovat hienoja, meillä niitä on tosi harvoin ihan kunnolla. Ihan istua katsomassa kun taivas leiskuu ja salamoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon teheny siitä parikin juttua. Klikkaappa tunnisteeren aita sanaa.
      Täälon mesonnu aika palio parina kesänä. Onneksi tuloo harvoon ihan päälle.

      Poista
  13. Kivat vastaukset sait aikaiseksi, mukavaa että,satuit saamaan saman haasteen kolmelta eri bloggaajalta :)
    Kivoja asioita olit poiminut viime kesältä, mutta myös niitä ikävämpiä - kasvikato viime talven jäljiltä, mainitsemasi mustat aukot pihapenkissäsi, ne jäivät mieleen - tuttua on.. Ja tuo viimeinen pihakierros puoliltaöin, niin - se täytyy tehdä oli kello vaikka kuinka paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, tämähän on kolomen asian haaste :)
      Vaikka olis kiärtäny päivällä pihaa ristihi rastihi, illalla huamaa aina jotaki uutta. Ja aamulla samoon :)

      Poista
  14. Mustat aukot ja sade jäivät mieleen viime kesästä. Toivottavasti tämä talvi ei kasveja vie, vaan saadaan nauttia ylettömästä kärhöjen sun muiden kukinnasta kera auringon. Ensi kesähän on puutarhurille aina se paras ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhuri lataa aina seuraavalle kesälle suuret orotukset. Mä ainaki. Pitääshän sitä kaiken järien mukaha kaikki olla erellistä kesää suurempia, komiempia ja kukkiakki enemmä. Mutta eihä se hetikää aina nii mee.

      Poista
  15. Meillä on sama unelma, toivoisin itsekin kasvaria pihalle, mutta saas nähdä toteutuuko.. Sinun unelmasi kasvarista toteutukoon.. Kiitos ihanista kuvista jälleen ja aita on kyllä taidonnäyte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kasvarista puhunki, olis sillä varmasti palio muunkilaasta käyttyä. Tääläku tuuloo melekee aina, nii olis sellaane suajaane oleskelupaikka. Talavi on aikaa suunnitella ja keväällä heti hommihi. Toivon mä.

      Poista
  16. ihania kuvia! Kevätmessuilla oli todella upea yleisalue tänä vuonna

    VastaaPoista
  17. Ihana ja ajatuksella tehty postaus!

    VastaaPoista
  18. Hyvin kirjotettu, kuten tavallista. Kyllä on meillä tarhureilla on niin samansuuntasia mietteitä viime kesästä. Kas kummaa, kun monella on mustia aukkoja penkeissä ja saje otti päähän ;)
    Bongasin komian saavin tuolta takaterassin? kupeesta. Onko joku vanha vai uudistettu?
    Ja minustakin se kehuttu aitasi on komia ja sopii tuohon kohtaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustat aukot tais olla melekee koko maata koskettava juttu.
      Saavi on aito, taloon alakuperääne, vaa pesty :) Olin jo kauvan kattonu, että mihinkä mä sen panisin. Terassilla son sateen suajas.
      Tykkään airasta ittekki, vaikkei se tuan kummee ookkaa. Son tarijonnu monta kivaa lintunäytelmää pitkin kesää.

      Poista
  19. Ihanan kesäisiä kuvia. Tuo aitaus on komea, aloin jo miettimään josko semmoinen meillekin, jonnekin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuallaaselle jostaki paikka löyry. Eres jonkullaaselle pätkälle :)

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...