lauantai 17. helmikuuta 2018

Tonttu mikä tonttu


Jättiverbeena on hyvä perhoskasvi.

En ny tarkoota sitä punaasta tonttua, vaan iha ittiäni. Vaikka oli tarkootus aloottaa kylyvöt vasta täskuus, nii kylyvin ensimmääset siämenet jo tammikuun lopus. Tiätty, kestosuasikki kelloköynnöstä ja uureksi suasikiksi noussutta jättiverbeenaa.  Jättiverbeenan siämenet oli jo vanhoja, joten halusinki vaa kokeella niiren itävyyttä. Kumaasin loput pussin sisällöstä viinirypälerasiahan iliman peittämistä ja kaveriksi kuus, pari tuntia lionnutta, kelloköynnöksen siämentä. Rasia pesuhuanehen laattialle ja jo nelijäntenä päivänä nousi ensimmääset hentooset jättiverbeenan irut.


Jättiverbeenat viälä voimissaan. 6.2.2018.





Oli tarkootus kokeella jääkaapis kylymäkäsittelyäki, muttaku ne kelloköynnöksen siämenet oli samas purkis. Tonttu, mikä tonttu. Parahampana aikana jättiverbeenan taimia näkyy parikymmentä. Sumuttelin kylyvöksiä ahkerasti monta kertaa päiväs. Muttaku ensimmääne kelloköynnöksen taimi ojenti ittensä ja kolahutti niskansa rasian kattohon, jätin sen auki ja samalla jouruun hyvästelemähän jättiverbeenat, toinen toisensa perähän. Minkälaane tonttu laittaa jättilääsen ja hippiääsen samahan purkkihi? Ittiänsä saa ny kyllä peilistä kattua!


Kelloköynnös, 17.2.2018, kylyvetty 30.1.

Ny mullon sitte kolome kelloköynnöksen alakua ja täyret nolla jättiverbeenaa. Uus kylyvös olis viälä  laitettava molemmista. Eilee löyrin valakoosiaki kelloköynnöksiä, mutta jättiverbeenan osalta on huanot näkymät. Onneksi vanhoja siämeniä jäi viälä muutama pussin pohojalle, koska eilisellä kiarroksella en löytäny Seinäjoelta uusia jättiverbeenan siämeniä. No, Sundilta löyrin nua erellisekki. Mähän nostin kyllä verbeenat pihalta kellarihin, mutten niiren varahan tohori mitää laskia.



Kattothan, kuinka mun ny tänä kesänä käy. Lohorutukseksi muutamia kelloköynnöksen ja jättiverbeenan kuvia. 



KELLOKÖYNNÖS

Joka vuasi on keriinny tulla eres muutama kukka. Kasvatus pitää aloottaa kyllä viimmeestään helemikuun lopus.

7.9.2017

Yks kelloköynnöksen vakiopaikka on terassin isoo puusaavi. Täs on kaks tainta, mutta yhyrelläki päriää.



Kukan muaronmuutos.


Kävi piäni tuulivahinko 11.9.2017.

Myrskyn seurauksena petooniverkko kippas. Pitääki muistaa laittaa lisää koukkuja. 


29.9.2017
Eipä piänet kippaukset paliua haitannu.


8.9.2017

Toine vakiopaikka on muarostunu kinttupoluun köynnösporttihin. Ny oli kasvu palio niukempaa, ku erellisvuanna.


8.10.2017

Ensimmääsen kerran oli kelloköynnöstä etupihan pualella. Ilimansuunta on itähän ja tähän osuu vaa aamuaurinko. Vaikka onki aika varioonen paikka ja viimme kesä oli nii kylymä, kerkes tähänki tulla muutama kukka.




JÄTTIVERBEENA


Tulput viälä kukkiivat 23.6.2017







Tosi myähälle meni verbeenojen istutus, ku tuluppaanit kukkiivat nii kauvan. Taisin istuttaa kaikki   kymmene tainta tulppujen väliihi, ku en jaksanu  orottaa kukinnan lakastumista.


12.8.2017

Koska olin latvonu taimet parihin kertahan, nii niistä tuli aika tuuheeta.


11.8.2017







Vaikka kasvista tuloo nua metrin korkuune, ei se tuulista ja sateesta mitää piittaa.


5.9.2017

Kivan ilimaha kasvusto. Tuallaane olis tarkootus saara tänäki vuanna aikaaseksi, mutta voi jäärä haaveeksi. Siinon  varattuna paikka sitte jollekki muulle kesäkukalle, jos ei jättiverbeena onnistu.



LOPPUKEVENNYS










 Marraskuun lopus istutetut purkkikrookukset on alakanu kukkimaha. Toin pisimmällä ollehen purkin kellarista 13.2 ja parin päivän päästä oli jo ensimmääne kukka näkyvis.



Rentouttavaa viikonloppua!

30 kommenttia:

  1. Rakastan mun kissoja ja niistä en ikinä luopuisi! Ainoa huono puoli niissä on, ettei voi esikasvattaa mitään sisällä! Menisivät ns. parempiin suihin! Kissat kun vielä pääsevät joka paikkaan! Kelloköynnös on upea kasvi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on kyllä aikamoosia akropaattia ja kauhian uteliahia. Kelloköynnös on hiano, vaikkei kukkiisikkaa.

      Poista
  2. Voi harmitus, välillä ei mene kaikki ihan putkeen. Toivottavasti jättiverbenan uusintakylvös itää yhtä hyvin kuin ensimmäinen kylvökokeilu.
    Ihania kesäisiä kuvia. Kelloköynnös on upea, olen myös kasvattanut sitä nyt jo pari kesää, ja tänä vuonna taas. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nii. Toivottavasti, paitsi ettei siämeniä jääny kovin montaa.
      Siihe jää koukkuhu :) Hyvää alakuviikkua!

      Poista
  3. Äh, mikä harmi. Toivottavasti saat uudet taimet kylvettyä. Jättiverbena tuntuu olevan suosiossa, minuun se ei ole ihan vielä kolahtanut, ehkä juuri tuo esikasvatuksen haastavuus.
    Sinulla on mielettömän siistit istutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu olevan yks suasikiista ja nyhän on sen kylyvöaika. Taimia ku ei joka paikasta saa. Ohan se hankalan mainees, mutta ei mulla erellis kerralla ollu mitää ongelmia.
      Istutukset on nii likellä tupaa, että niitä tuloo kiärrettyä nii usee.

      Poista
  4. Harmi verbenoitasi, mutta onneksi kelloköynnökset itivät! Minulla kelloköynnöspurkit on olleet jo viikon lämpimällä lattialla, muttei näy mitään elonmerkkejä! Hienoja nuo viimekesäiset köynnöksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Olis ollukki viälä suurempi potutus päällä, jos ei olisi eres kelloköynnökset itäny. Ei sun tartte olla viälä hualissas. Pari viikkua on iha normaali aika itämisehen ja kuukaurenki päästä voi joku viälä nousta.

      Poista
  5. No, aina ei mene putkeen ja vahingoista viisastuu. Uudet jättiverbenan kylvöt ehdit tehdä vielä ihan hyvin.
    Minulla vasta pari kelloköynnöksen tainta on puskenut esiin mullasta ja lisäkylvöjä täytyy tehdä ensi tilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänää teinki uuren kylyvön. Siämeniä oli jääny enää kymmenkunta. Toivottavasti eres muutama olis itävä siämen.
      Aiva hyvi voi koukkuja viälä nousta. Mulla on ny valakooset siämenet lios ja meinaan huamenna ne kylyvää. Kokeelen ny pitempää liotusta.

      Poista
  6. Tekevälle sattuu, aina ei mene putkeen. Sä sentäs rohkenit reilusti kertoa. Monet olis vaan hiljasuudessa tehneet uusintakylvön. ;)
    Parin vuoden tauon jälkeen ostin kelloköynöksen siemeniä :-) Jospa taas kokeilis ehtiskö kukkia. Kerran olen saanut kukkimaan, yleensä eka kylmä yö tekee nupuista selvää. On se ihana kasvi ja komia ilman kukkiaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pisti nii vihaksi oma tyhymyys. Nooh! Sei toistu.
      Kokeele vaa, muutama kelloköynnöksen taimi menöö siinä muiren siivellä. Latvominen myähästyttää kukkimista. En latvo, koska se haaroottuu hyvi. Viimmeestänsä pihalle pääsy jäläkihi.
      Mulla on selevinny hyvin ensimmääsistä pakkaasista. Non kyllä kaikki seinän viäres, josko se auttaa.

      Poista
  7. Samoin sanoin tekevästä olin kommentoida. Miten ennätätkin nämä kaikki hoitaa ajoissa. Mulla on siemenet vielä toivelistalla ja jopa haaveetkin niin solmussa, ettei heti selkoa tule, mitä haluan tälle kesälle. Paitsi niitä perhoshoukuttimia.
    Kelloköynnös on kasvanut sulla aina niin rehevänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ny on tuaki sitte koettu. Ei mulla muuta kylyvettävää näi varahi ookkaa. Muut menöö ainaki maaliskuun loppuhu. Eihä täs mikää kiirus viälä oo. Hyvin kerkiää.
      Joo, ihime kyllä, kasvanu on aina ku oon saanu ne itämähän. Aina en oo onnistunu.

      Poista
  8. Tekevälle sattuu! Vielä kerkivää uuvvet kylyvökset. Mie en oo vielä alottanu, meinasin nyt tänäpäivänä alottoo esikasvatukset. Kyllä on kaunis tuo purkkikrookus, tähänaikaan vuuvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii sattuu, myännetähän. Nii kerkiää. Otin kelloköynnöksekki jo pois ja laitoon ne omihi purkkiihi, että sain piilootetuksi rasian jääkaappihi. Jos siältä löytyys viälä joku itävä siämen. Krookus on hiano ja ny näkyy seuraavaksi nousevan violetti ihanuus. Seku oli sekootuspussi.

      Poista
  9. No voi harmi sentään! Minäkin usein kylvän yhteen purkkiin ja sitten tuskailen.
    Ihana jättiverbena onkin kukkiessaan. Toivottavasti uusi kylvös onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en taira toista kertaa kokeella samahan purkkihi kylyvämistä. Kerta riitti. Jättiverbeena on ihana, eikä siitä ollu mitää vaivaa koko kesänä, sejäläkihi ku sain taimet maaha, Satooki sopivasti. Toivottavasti.

      Poista
  10. Kelloköynnöksen kukat näyttää kivoilta. Harmi, että menetit jättiverbenavauvasi. Menestystä toiselle yritykselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii näyttää ja ne muuttaa jännästi färiä. Niimpä :(
      Kiitos!

      Poista
  11. Molemmat kasvit ovat ihania, minä olen monena kesänä oikaissut ja ostanut ne taimena. Hintavia ovat, mutta mun hermoilla ja taidoilla (taidottomuudella)ei tehdä kylvöjä. Ainakin vielä vannon, tiedä sitten jos taas sorrun kokeilemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E mäkää mikää kylyvöekspertti oo, kaukana siitä. Aina joku kuitenki onnistuu. Hinta torellaki laittoon mut eres kokeelemahan. Ekköhän säki onnistuusi.

      Poista
  12. Näitä sattuu. Joskus jo tekiessään tietää, ettei siitä hyvää seuraa, mutta jostain kumman kovapäisyydestä huolimatta jatkaa vaan...
    Kelloköynnöksen kasvuvoima on suorastaan ihailtavaa. Kiitos tälle upealle blogimaailmalle, että siihenkin olen viimein tutustunut. Toivotaan, että saamme nähdä niiden kesällä myös kukkivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii sattuu.
      Siksi tykkään kelloköynnöstä kylyvääkki, ku sitä ei tartte suurennusklasilla ettiä. Son het kunnon taimi. Plokiista löytyy kaikkia kivaa. Toivottavasti kaikkien kelloköynnökset kukkiis komiasti :)

      Poista
  13. Auts! No, siemenet olivat sitten vielä hyvässä iskussa. Nyt sen tiedät. Eiku uutta kylvöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii oli ja mua nii sapettaa ku menin kumaasemahan ensimmääsehen kokeeluhun melekee kaikki loput siämenet. Hyvä mä! Uus yritys o jo alootettu.

      Poista
  14. Kaunista kesäkukintaa. Toivottavasti uusintakylvö tuottaa kaunista kesäkukintaa. Mukavaa pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
  15. Ehkä on pakko lähteä siemenkaupoille, kelloköynnös alkoi taas houkuttelemaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaa, siämentä purkkihi :) Siton kiva kasvattaa, kusse pääsöö alakuhun, kasvaa iha silimis.

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...