tiistai 10. marraskuuta 2020

Syyspuuhia ja puutarhakuvia

Ny on ollu hianoja ilimoja, eikoo nii kauhiasti tuullukkaa. Aurinkoki o paistanu, ainaki osan päivää. Lämpötila on ollu reilusti plussan pualella, niin että tarijennukki o hyvi. Nykku ei tyän pualesta saa liikettä, niin oon yrittäny olla viälä päivisin  monta tuntia pihalla ja teherä kaikkia enemmän tai vähemmän tarpehellisia töitä. 

Enimmäkseen oon siivonnu paikkoja romuusta; ny pääsöö sujuvasti kulukemahan portista ja puariski o jo keskikäytävä auki. Oon leikannu kaikki pallotuijat, sekä rungolliset että tavalliset.  Lisäksi oon pystyttäny lyhtytelinehekki kaaripenkkihin.

Pohojoospäärynki havut sai tuta pensassaksien maharin. Rungolliset tuijathan on pakko muatoolla leikkaamalla palloksi, muuten niistä kasvaa äkkiää korkiat puskat. Pallotuijat, kuten kuvan 'Tiny Tim' ei leikkaamista välttämätä tartte, mutta jos haluaa pikkuusen jarruttaa kasvua, niin niitä voi vähä leikata.

Täs näkyy katajakuluman tuijat enne ja jäläkihin käsittelyn. Kyllä piäni leikkaus kummasti ryhyristää. Kuvat on otettu eri päivinä, erilaasis valo-olosuhtehis, siitä färierot. Loput tuijat taitaavat jäärä keväälle. Ennen kuvas näkyy pallotuijan takaa oranssi piste. Siälä se maitokauppaesikko kukkii.

Innostuun leikkaamahan puarin nurkalla kasvavat pajuangervokki. Non nii kestäviä, että varmasti kestäävät leikkaamisen tähän aikahan ja toiseksi, ovat keväällä tosi myähän katolta putuavien lumien alla (jos ny lunta tulookaa). Joistaki muista leikkelin yksittääsiä oksia......

.....kuten tästä "esimerkillisestä" Valkeakuulas-omenapuusta leikkasin/sahasin yhyren maata viistävän oksan. Tykkäs tai ei, sahasin silti. Lisäksi tein ruahonleikkuu ennätyksen, ku leikkasin pyhänä parista kohtaa nurtsia, siis 8.11.2020! Ja alootin torennäköösesti vuaren viimmeesen kanttauskiarroksenki, mutta tänään oli ilima pakkaasen pualella, joten kanttaus meni hetkeksi jäihin. No, loppuviikosta jatkuu. Nuaren takana näkyvien marijapuskien alustakki vois peraata, jos kerran lämmintä piisaa. Yllättävästi sitä löytyy kaikellaasta  tekemistä. Joko soot lopettanu puutarhatyät tältä vuarelta? ...... Lopuksi muutamia kuvia.

Euroopan lehtikuuses 'Hortsmann Recurved'is o viälä neulaset kiinni. Färi on sentäs muuttunu. Penkit o siivuamata ja pysyyväkki. Son kevään hommia.

                            
Happomarija 'Admiration'is o piäniä oranssinpunaasia marijoja.

                          
Mettätyräkki 'Chameleon'is o viälä muutamia pinkkiä lehtiä ruskan jäliiltä.

                          
Viimmeene törmäkukka on jo vähä ränsääntyny.

                          
Köynnösruusu 'William Baffin' yrittää viälä.

                       
Sinistäki o vähinsä näkyvis, potangerin syyskatkeroos.

                          
Olohuanehen klasista näkyy auringon kultaamat juhannusruusun leheret.

Lämmintä marraskuun jatkua!

20 kommenttia:

  1. Olet ollut ahkera! Ehdottomasti leikkaus siisti tuijat ryhdikkääseen muotoon. Minä olen ollut poissa puutarhasta, tosin lyhtyjä ja valosarjoja olen vähän jo laitellut.
    Minulla on meneillään ”laajamittainen” kaappien siivous, se on nyt aika hidasta hommaa, sillä olen lajitellut tavaraa kiertoon ja osan myynyt nettikirppiksellä uusiin koteihin käyttöä varten.
    Koiran iloksi olemme tehneet joka päivä pitkiä kävelylenkkejä, jotta saa liikuntaa ja ulkoilua.
    On ollut erikoinen syksy lämpötilojen suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stratekialla, vähä päiväs, palio viikos :) Tarttis kans saara siivousremmen päälle sisälläki, mutta sen aika o myähemmin. Syksy on ollu ihanan lämpööne.

      Poista
  2. Vau, oikea saksikäsiEEtvarttihan siellä pihalla on "riehunut". Hienot tuijat nuo rungolliset. Minäkin olen miettinyt vanhan omppopuun muutamaa isoa oksaa, uskaltaisko niitä leikellä tähän aikaan. Isot n. 3-4 metriset tuijat laitettiin puolesta välistä poikki viime kesänä ja ei ne pahaa tykänneet. Ois kuitenkin parempi leikellä nitä pienestä pitäen niin tulisi kivemman näköiset. Iloisia syyspuuhia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, melekeen oli yhtä pitkät sakset :) Eihän ny paras oksansahuu aika oo, mutta tuan perähän en itke, vaikka huanosti käyski. Eioo enää mikää kaunistus. Tuijat onneksi kestäävät rajuaki käsittelyä. Kiitos, samoon :)

      Poista
  3. Havujen leikkaus kyllä kannattaa ja saa ne näyttämään tosi siisteiltä.
    Meillä kaikki pihatyöt ovat niin sanotusti "pulkassa" ja sen puolesta talvi saa tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Sullon siitä palio kokemusta. Sä saakki ottaa säät rennosti, tuli mitä tuli. Mä toivon viälä plussasäitä, mutta kuivana kiitos!

      Poista
  4. Hienot siistimispuuhat tuijille. Minä olen havuni jo leikannut. Kyllä minä jotain ajattelin mökillä viikonloppuna tehdä jos ei ole sateista... aina siellä jotain on tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki meinasin ensi jättää kaikki leikkaamiset keväälle, mutta innostuun sitte leikkaamahan eres osan. Ainahan siton jotaki tekemistä, vaikkei mitää pakollisia kuvioota enää olisikkaa.

      Poista
  5. Edelleen jaksan ihastella nuita runkotuijia ♥ ja miten siistit niistä tulikaan leikkuun jälkeen! Leikkaatko ihan silmämääräisesti vai miten saat niistä noin tasaisen pyöreät??
    Sun on muukava keväällä aloittaa pihapuuhat kun paikat on syksyllä siistitty. Mulla loppu into vähän kesken....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaan ihan käsivaralta. Jos niitä leikkaa joka vuasi, nii pian siihen saa hyvän tuntuman ja mähän tapaan tepastella ympärillä monena päivänä ja ottaa viälä pikkuusen tuasta ja viälä tuasta ja ......
      Viälä olis pikkuusen tekemistä. Mulla tuloo yleensä ennemmin syksyllä sellaane väsährys ja sitte viälä teen loppuspurtin. Joskus on talavi yllättäny, mutta pirän säätiarootuksia silimällä päivittäin.

      Poista
  6. Tykkäsin erityisesti syyskatkerokuvasta. Siitä tuli vähän siili mieleen - vaikka harvemmin ne ovat sinisiä :)

    VastaaPoista
  7. Jännä, miten marraskuussa puutarhassa näkyy vähän elämää! Meillä alkoi eilen tihkusade, joten ihanat kirpeät syysaamut ovat muisto vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tällä korkeurella ainakaa enää palio tapahru. Sumusaretta tääläki o tullu parina päivänä.

      Poista
  8. Oletpa ahkeroinut! Jääkö keväälle enää mitään tekemistä? :D Nuo rungolliset tuijapallot ovat hauskoja. Kiva, kun samassa ryhmässä on sekä rungollisia että tavallisia pallotuijia. Kävin itsekin toissapäivänä leikkelemässä havuja, eli napsaisin etupihan pihdasta muutaman autonkylkeä viistäneen oksankärjen lyhyemmäksi ja tuivioista siistin polulle tunkevat oksat. Oma tuijani ole edelleenkään kasvanut niin reippaasti, että siitä voisi saada minkään muotoista. Jospa ensi kesänä, tänä vuonna oli sentään tuuhettunut hyvin. Kanttaukset on minulla vielä tekemättä, valosarjat virittelemättä ja nurmikkoa saisi vielä (isäntä) leikata kerran. Syyskylvötkin odottelevat vielä kylvövuoroaan, mutta eipä niilläkään taida olla kiire, kun sääennusteita katsoo. Koskahan kylmenee? Nyt on taas niin harmaata, ettei tiedä, onko aamu vai iltapäivä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo hualeti, varmasti jää :D Tykkään ittekki nuasta rungollisista. Isoon on valitettavasti vähä vinos, mutta toivottavasti kestää katkiamata tuulet ja lumen painon. Juurtumisen jäläkihin tuijat kasvaavat aika rivakasti, joten kyllä sullekki viälä saksimista kertyy. Ny näyttää lämpötilat suasivan puutarhapuuhia, ettei viälä kiirusta hetikää. Surkiaa sumusaretta vaan tiätenki lykkäs, mutta minkäs sille mahtaa. Kiitos, samoon!

      Poista
  9. Ihmeellinen on kyllä ollut tämä marraskuu!
    Mun puutarhatyöt on tehty, kun pari viikkoa sitten istuttelin viimeiset (ainakin luulen niin) kukkasipulit:) Mutta voihan sitä olla että innostun vaikka kanttaamaan, jos joulukuun alussa olevalla lomaviikolla on suotutuisat säät;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan lämmin! Ny taitaa tulla jonkinlaane kylymä jakso, mutta joulukuun aluus voi olla taas vaikka kuinka lämmintä.

      Poista
  10. Tosi siistit tuli tuijista! Ahkerana olet ollut, minäkin olen miettinyt, josko vielä lähipäivinä kanttaisin penkkejä viimeisen kerran tänä vuonna. Saa tosin nähdä, saanko sitä aikaiseksi. Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moon saanu kans viimmeesen kanttauskiarroksen tehtyä. Heinä se kasvaa viimmeesehen asti. Mukavaa viikkua!

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...