lauantai 25. heinäkuuta 2020

Kolomiopenkin kohennus

Kuten arvata saattaa, piti erellisestä reunustyämaasta ylijäänehet kivet hyätykäyttää samahan syssyhyn. 

Sitä tiärä, kuinka kauvan seuraavaa kivivillitystä sais orottaa ja kyllähän kivet o nii painavia, ettei niitä ny huviksensa erestakaasi jaksa raijata.

Seuraava tyämaa oliki likietuusena iha viäres, kolomiopenkin kaareva reuna. 

Tämä taitaa olla viimmeene kivireunus. Mualle pitää jättää "kanttausvaraa".  Haaveelen tekeväni tähän joskus jotaki petooni/kivipolokua.

Tämäki tyämaa alakas reunan kanttauksella.

Tuasta kulunehesta väylästä sai hyvän osviitan. Tulihan kolomiopenkkihinki muutama sentti lisää leveyttä.

Sitte vaa kivienpyäritystä.

Lopus oli jo vaikeuksia löytää sopivia kiviä, ku niitä tarpeheksi pyäritti, oli vaan lopulta tyyryttävä siihe parahimpahan vaihtoehtohon. Lisää kiviä ku ei huvittanu lähtiä ettimähän. Loput liian epämäärääset kivet kävin kippaamas traktorin kauhalla takaasi raivauksen kivikasoohi.

Sain urakan sopivasti valamihiksi, ennenku akkaiviikon itkupilli pääsi vauhtihin. Ollahan koko kesä säästytty kaatosatehelta,  vaikka satanu onki. Maanantaina Maarit pillitti ihan kunnolla. Reilus tunnis satoo 40mm. Muut akat o pillittäny hillitymmin. Saret kaatoo koristekastikan, mutta sekän nousoo kuivettuaan takaasi pystyhyn.

Kolomiopenkki 21.7.2020.
Reunuksesta tuli kiva, eikä haittaa yhtää vaikka kaaripenkin reuna jääki iliman kivireunaa, ohan siinä kiviympyrä.

Kuis teillä? Satooko joka päivä? Meillon satanu tänäki päivänä ja tuullu, varsinki eilee. Ny rupes aurinko paistamahan ja pitääs alaata muutaman päivän pituune poutajakso. Tairan lähtiä istuttamahan pioonia. Aika vilipoosta. Ei ihan tartte laittaa talavihaalaria päälle. Tein muuten ensimmäästä kertaa postauksen uurella pualella. Toimii takeltelematta, kuvanhaut ja kaikki. On tainnu lastentaurit jo karista.

Mukavaa viikonloppua!

22 kommenttia:

  1. Komiaa on, tykkään todella lopputuloksesta. Nuo kivet ovat sen verran isoja, ettei näytä pieneltä räpellykseltä. Ai että!!! Pitääkin kysyä, onko sinun koristekastikka pysynyt paikoillaan, vai lähteekö hanakasti valloittaamaan kasvutilaa? Koko istutusalue näyttää niin kivalle.
    Täällä naistenviikko on ollut epävakainen, mutta sademäärät ovat jääneet vain muutamaan mm/ päivä. Teillä on sitten tullut senkin edestä vettä. Poutaa odotellessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Osa on nii suuria, että just ja just jaksoo liikuttaa. On pysyny. Tarkistin, oon istuttanu 3kpl v.2013. Ny ovat halakaasijaltaan 40-50cm. Leviää kivasti mätästämällä, eivät leviä siämentämällä, eiväkkä tee mitää rönsyjä kauvas. Kerrassaan loistava heinä! Meillon räpötelly liki joka päivä, viäläki.

      Poista
  2. Sadetta on tullut siten, että uusia istutuksia ei ole ollut tarpeen kastella. Lämpöä voisi tulla seuraavaksi.
    Hyviä uudistuksia olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelukannun kans ei torellakaa oo tarvinnu heilua. Parikymmentä astetta olis sopiva. Kiitos :)

      Poista
  3. Tuli todella hieno ja siisti. Reilunkokoiset kivet, kuin valmiiksi muotoiltuja.
    Vettä on satanut lähes joka päivä. Eilen kaatamalla moneen otteeseen ja välillä tuulen säestämänä vaakatasossa. Ikkunat on taas järkyttävässä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olin lisäksi koonnu puarin porttihin reunakiveksi sopivia kiviä, vähintään yks suara reuna. Sateet o valitettavasti jatkunu, vaikka akkaanviikko loppuuki.

      Poista
  4. Tuli ryhtiä reunaan! Helkatin hyvin ladottuja - tiedän mitä pyöritystä se luonnonkivien latominen on... respektiä onnistumisesta!

    Vettä tuli vuorokaudessa 55 milliä, ja joki tulvi puutarhaan asti. Pian se sitten laskikin, mutta melko vetistä oli pari vuorokautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aikamoosta sovittelua välillä, kasvattaa pinnaa. Sateet vois pitää parin viikon tauon.

      Poista
  5. Kyllön koriaa. Hieno reunus tuli, vaan on siinä ollu pyörittelemistä ja ensin kanttausta.
    On satanu ja ukkostanu ihan tarpeeksi. Voi ku kesä menee nopiaa, heinäkuun loppupäivät jo menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihan siinä saa töitä teherä. Meillei oo jyrähtäny likellä ku pari kertaa koko kesänä.......ny sitte tiätenki seuraavaksi tuloo päälle. Vauhrillon tämäki kesä menny.

      Poista
  6. Hienon kivireunuksen teit taas! Satanut on meilläkin monta päivää ja välillä rankastikin. Minunkin tekisi mieleni vähän kasvien siirtoja tehdä. Nyt toimii nopeammin tämä sinun sivusi, tästä kommentoin viime kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä o pääasias säästytty kaatosateelta. Nykki mittaris o vettä, illan ja aamun sateesta, liki 30mm, muttei mihinää vaihees kaatosaretta tullu. Ny on hyvä aika teherä siirtoja. Ei tartte hualehtia kastelusta.
      Hyvä juttu, jos toimii paremmin.

      Poista
  7. Upea tuli kivireunasta, tosi taisaisen sait! Meillä sataa edelleen, paljon perennoja kaatunut ja lempparini pallohortenssia ihan katki. Mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillon pysyny liki kaikki pystys. Taitaavat nua koristekastikat olla nykki ainuat kumos olevat. Sateet o tullu tänne aika sopivalla sykkeellä. Kiitos samoon!

      Poista
  8. vettä on nyt tullut kaiken sen kuivuuden jälkeen. Sinulla on on hieno kivireunus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasviista huamaa, että kastelu o viimme aikoona pelannu. Kiitos :)

      Poista
  9. Penkin kivireunuksesta tuli siisti ja penkin kaareva muoto näyttää hyvältä silmälle.
    Meillä on onneksi ollut melko paljon myös sateeteettomia päiviä. Tänäänkin on paistanut aurinko ja lämpötila ollut kivoissa lukemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Melekee joka päivä o satanu, ainaki jommasta kummasta päästä. Pyhänä tääläki tais olla suht kiva päivä.

      Poista
  10. Hienoa ja siistiä jälkeä! Penkki nousee reunuksen ansiosta paremmin esille myös kauempaa katsottuna. Tuollainen pitkä, kiemurteleva reunus on muutenkin todella viehättävä. Meillä taisi viime viikolla olla alkuviikosta päivä, pari poutaisempaa, mutta sitten satoi enemmän tai vähemmän lauantaihin asti. Eilen oli kaunis hellepäivä ja niin näyttää tulevan tästäkin päivästä. Huomiselle vielä lupaa poutasäätä, mutta sitten taas tulee vettä. Pitäisiköhän sitä lähteä siirtelemään perennoja, jos kerta kastelupulmia ei hetkeen ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä se selekeytti, ku varsinki sammalleimu pyrkii kasvamahan nurmikolle. Ny on ollu toooorella hyvät siirtely ja istutus ilimat.

      Poista
  11. Onpa hienoa jälkeä. Minä aina ihailen muiden kanttauksia en vieläkään ole sinut itse sen kanssa. Silmämääräisestikkö sinä ne kanttaukset teet vai onko sinulla joku naru viritelmä yleensä apuna. Tämän kertomasi mukaan teit polun vartta seuraillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei kanttaus niitä mukavimpia puutarhatöitä oo, mutta kivasti se ryhyristää. Suarat osuuret, mitei palio oo, teen narulla, muut silimällä. Harvoon tuloo ensimmääsellä verolla hyvää jäläkiä, useen käyn nirhaamas viälä pari senttiä tuasta ja tuasta ja......Joo, täs kohtaa johtotähti oli tua kulunu poloku.

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...