maanantai 4. tammikuuta 2021

Puutarhavuosi 2020 - haaste

Sain Titalta, Unelmia ruusuista-plokista haasteen, mihinä muistellahan mennyttä puutarhakesää. Haasteen on laittanu aluulle Minna, Hiidenkiven puutarhassa-plokista. Kiitos Teille :)

Kesä tuntuu justihin tällä hetkellä olevan niiiin kaukana, mutta onneksi talaven pimiin aika o jo sivuutettu ja matka kohti valoosempia aikoja on alakanu. Ny voiki vilikaasta viälä vuaren 2020 puutarhakesää, mitä se piti sisällänsä.

PUUTARHAVUOSI 2020


1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

Käytin biohiiltä. Ostin 10litran  pussia ja niitä oliki hyvä annostella. Sekootin larattua hiiltä loorien ja suurimpien kesäkukkapurkkien multahan.

Ainaki hernehet tykkäs, kasvoovat 2x korkiemmiksi ku erellisenä kesänä. Yritin ettiä toristusaineestua, mutta enoo pahemmi näköjää hyätykasvia kuvannu.

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

Likimain. Mulla oli vino pino piäniä suunnitelmia jemmas jo usiemmanki vuaren aijalta. Kesällä niistä toteutuu aika moni. Monta on raportoomata, mutta teen niistä juttuja kevään aikana.

Yks toteutunu projekti oli kolomiopenkin reunan kiviäminen.

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

Tuli, tuli. Ei ihan maharottomasti, mutta muutaman kerran käännin auton nokan kohti taimitarhaa, eikä ykskää reissu hukkahan menny. Penkit rupiaa olemahan aika täynnä, joten se pikkuusen himmaa ostosvimmaa.

Ihanat keltakukkaaset keijunkukat 'Little Cutie Blondie ', käärmeenparta 'Niger' ja japaninhappomarja 'Atropurpurea Nana'
Keväällä peruuntuuvat koronan takia kaikki messut. Niistä olin aina teheny jotaki hankintoja. Taimistoolle kuitenki arvelin olevan turvallista mennä ja kävinki sekä rannikolla että lähitaimistoolla muutaman kerran. Täs on Avoomien puutarhojen-päivän antia. Aika vaatimatonta.

4. Menetitkö kasveja?

Hm.....en muista......peruukkipensas sanoo lopullisesti heipat. Ny tuli vähä menetyksiä, joitaki kasvustoja piti paikata. 

Tais pahiten kärsiä riskipenkin laventelit. Viirestä laventelista versoo yhyren laventelin yks oksa.

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Kasvarin!!!!

Siis sellaasen ISOON, eihän tämä piäni mihinkää riitä.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2019?

Ensimmääset hitsaukset ja kärhöjen kukinta......ja korona

'Ville de Lyon'

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Ehkä suurin oli terassin pintojen uusimine. Ölijysin terassin ja siinä samalla suriin kuarmalavoosta teheryt kalusteekki. Terassin tolopakki saivat uuret pinnat. Pääasia oli, että sain terassin mukavaksi olla ja siinä tuli jopa istuskeltuaki kuumimpina päivinä, syätyä monet aamupuurot ja juatua usiat kaffit. Muutaki terassille tein, mutta son toine juttu se.

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Ehkä harijateräkset paviljonkihin.

Ei tämä tästä palio muuksi syksyn aikana muuttunu, mutta tiätääpähän mitä keväällä teköö.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

En tunnusta!

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Hajuhernehet. Enoo oikee tavannu niiren kans onnistua, vaikka niitoon silloon tällöön kokeellu. Ny kylyvin Suvikummun Marjan  plokis oleviilla, hyväksi havaatuulla ohojeella ja het rupes pelittämähän.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Porkkanat. Noli surkia esitys, vaikka kylyvin monehen kertahan.

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

Jaaha, olisko menny multiihin vai kasviihin.

Yks uus on violetti noviisinkukka -Edraianthus tenuifolia, kiviympyrän viäres.

13. Mitä opit?

Ei tehonnu punaaset kivet räsäkööhi. Joko niitoli liia vähä tai sitte laitoon ne liia myähään tai sitte meirän räsäkät o liia viisahia.

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...

Intopinkeenä tiätenki ja ny on orotukset ens kesälle korkiemmalla ku koskaa. Navettaa ku ei enää oo, nii aikaa luulis olevan puutarhalle palio enemmä. Kevättä kohti siis 😊💗

Tarhakylmänkukka 'Dark Red Shades'

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle.

Haastan

 Puutarhan Lumon Kruunuvuokon

Kukkia & Haaveita-plokin Sirkun

Pirteetä pakkaaspäiviä!

16 kommenttia:

  1. Miten mukava oli lukea tämä haastevastauksesi vaikka välillä jouduin oikein tarkkaan ja uudestaankin tavata kun sinulla on tuo hauska murre mukana. 🤗😁
    Kasvihuone on minunkin toiveissa joskus...
    Aivan ihanan värinen kylmänkukka ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva.....ääh..sinne oli näköjään pujahtanu muutama kirijootusvirhekki. Joskus meinaa mennä ittelläki kiäli solomuhun :)
      Kasvihuane voi mulla olla saavuttamaton haave, mutta toivossa on hyvä elää.....

      Poista
  2. Voi että nuo kesäkuvat on ihania! Sulla on upeita kärhöjä ja muuta. Noita harjateräksiä mietin, mitähän istutat niihin? Mulla olis sellanen iso "harjateräslevy" jolle mietin käyttöä. Mun viime kesä meni ihan harakoille, en viitti edes miettiä. En saanut mitään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvat aivan häikääsöö, nii färikkähiltä ne näyttää. Jaa-a, tiärä ittekkää viälä varmasti :) Teräsverkosta saa vaikka mitä kivaa. Mitähän käyttyä keksit sille. Jospa tuleva kesä olis parempi.

      Poista
  3. Ihana kylmänkukka ja tietysti 'Ville' <3 Oli kiva lukea sinunkin puutarhakesästäsi. Tuoksuherneet onnistuivat monella viime kesänä, minulla myös. Ja niillä samoilla ohjeilla tein itsekin niiden esikasvatuksen. Pitää kokeilla tänä vuonna uudestaan, toimiiko kikka toista kertaa vai johtuiko onnistuminen vain kesän säistä. Nyt jäi kiinnostamaan, mitähän suunnitelmia sinulla on tulevalle kesälle, kun aikaa kerta riittää :D Joko tulee se iso kasvari? Uutta kevättä kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään ittekki molemmista :) Pakkohan hajuhernehiä o tänäki kesänä kokeella. Mullon muutama "pakkoteherä" rojekti orottamas. Toivon torella, että saisin ne tehtyä het keväällä. Kyllä se kasvari taitaa viälä orotuttaa. Isätä pitääs saara motivootua.

      Poista
  4. Monta projektia sisältyy sinunkin kesääsi. Jälkikäteen tulee aina ajatelleeksi, ettei sitä niin kovin paljon mitään saanut aikaan. Tällaiset koostepostaukset ovat mainioita yhteenvetoja, joista voi myöhemminkin tarkastaa, mitä tuli tehtyä.
    Sinulla on aina takuuvarmasti mielenkiintoisia rakenteita ja ideoita, joissa riittää seurattavaa seuraavinakin vuosina. Jännä nähdä, miten harjateräspaviljonkisi edistyy.
    Tuoksuherneet näyttävät olleen monelle viime kesän menestys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia selates sen huamas, mitä oli saanu aikaaseksi. Osan olin jo autuahasti unohtanu. Oli muka niin kiirus, ettei keriinny koneella istua.
      On sitä monellaasta tullu väkerretyksi :) Mäki jo haluaasisin nähärä paviljongin valamihina. Toivottavasti alakukesästä, jos kaikki menöö putkehen. Hajuhernehien kasvatusonnistumisia on tosiaan raportoonu moni.

      Poista
  5. Aivan ihania olet saanut pihallasi aikaiseksi. Mitä tuokaan tulevat vuodet, kun navetassa vietettyjen tuntien sijaan saat pakertaa puutarhassa! Sitä jään tosi mielenkiinnolla seuraamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että saisin aikaaseksi mitää hirviän erikoosta. Taitaa mennä pikemminki fiilauksen pualelle. Ja tunnit flikan puutarhas lisääntyä.

      Poista
  6. Sinun menneeseen kesääsi kuului taas kivoja ja mielenkiintoisia projekteja ja toteutuksia. Harjateräspaviljonki etenkin on upea ja mitä vielä mahtaakaan seurata jatkossa? Ensi kesä onkin sinulle nyt erilainen, kun karjaa ei enää ole.
    Kiitos haasteestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin touhata erelliskesänki erestä. Paviljonki tuli ihan puskista. Siten ollu erityysesti suunnitellu tekeväni. Menny kesä antoo jo pikkuusen viitteetä. Kylyvöjä eikä paalauksiakaa ollu hetikää entisehen mallihin. Pääsin jo niirenki takia helapommalla. Ole hyvä :)

      Poista
  7. Tämä oli mielenkiintoista lukea ja ensimmäinen kuva on huikean kaunis!
    Kuten Between totesi, on hyödyllistä palata arvioimaan edellistä kautta, sillä moni edistyminen ei muuten ehkä muistuisi mieleen. Biohiili on kiinnostanut minuakin, oli kiva lukea kokemuksestasi.
    Vai ei punaiset kivet auttaneet? Epäilen meidän räkättejä yhtä fiksuiksi, tuo olisi ollut niin helppo keino jos olisi auttanyt.
    Sinun kärhötukesi olivat niin heinoja, että odotan uteliaana, että esittelet tarkemmin muitakin juttuja, mitä sait aikaan. Tuosta kolmiopenkin reunasta tuli niin siisti ja kaunis!
    Paviljonki näyttää myös upealle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Molin ainaki unohtanu jo monta asiaa. Biohiiltä löyrin Hankkijalta ja ku sellaane o nii likellä, oli siitä nii helappo hakia.
      Eivät auttanu. Jos maali on viälä voimissaan, voin kokeella maalata lisää kiviä. Ittekki pirän köynnöstukia onnistuneempina projektiina. Kivireunoohinki oon tyytyvääne. Toivottavasti saisin tehtyä paviljongista sellaasen ku kuvittelen....tai eres sinneppäin :)

      Poista
  8. Puutarhavuoteen mahtuu monenlaista, niin iloja kuin pettymyksiä. Tällainen haaste on hyvä asettamaan kaikki omaan arvoonsa ja huomaamaan, että uusi puutarhakausi jo odottelee uusine suunnitelmineen pienen hetken päässä! Harjateräksinen paviljonkisi odottaa kasvirunsautta ja siitä tulee hieno! Kiitos haasteesta, vastailen, kunhan taas pääsen vauhtiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhavuatehen mahtuu yllättävän palio kaikkia. Paviljonki on varmasti ensimmääsiä töitä mitä keväällä jatkan. Ole hyvä. Pian aurinko sut herättää :)

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...