keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Messuhankinnat

Voi rähmäkäpälä! Pihalla tuloo lunta ja räntää sekaasi aiva vaakatasos. Maas on varmasti kymmenen sentin kerros lunta ja riimuus palio enemmä. Ei oo krookuksista enää tiatuakaa. Onneksi lumi o nii märkää, että sulaa nopiaa pois, ku lisää lakkaa satamasta. Ja viää sulaes loput rourat.







Onneksi miäli vähä piristyy, ku katteloo korinhoitohuanehen laattialla kukkivia messutuamisia ja vähä muitaki kukkia. Yks messuulle menon syy, on tiätysti toive löytää jotaki uutta puutarhahan. Ja nykki uuret löyröt oli messujen paras osuus.


Kaunokainen -Belli perennis 'Pomponette Rosa' ja Julianesikko -Primula juliae 'Wanda'





Esikot on aina ettinnäs. Musta tuntuu ettei erelliset messuesikot oo selevinny. Ny löyrin tällääsen kivan violetin tai virallisesti, sinipunaasen Julianesikon, Barholtin Taimistolta. Mä halusin esikon ja puutarhakaveri tuallaasen vaalianpunaasen kaunokaasen. Kolomesta taimesta oli tarijous, nii mäki otin sitte kaunokaasen, että saatihin alennusta.


Hiekkamaruna -Artemisia stellariana 'Nana'




Harmaalehtisiä perennoja on aika  vähä ja olinki seuraavaksi ajatellu hankkia matalahkon hiekkamarunan. Löyrinki sitä Perenna Puutarha Pöntisten kasvirekiistä.


Palloesikko -Primula denticulata 'Alba', Sinikämmen -Glaucidium, Kylmänkukka -Pulsatilla vulgaris 'Papakeno' ja Luhtaesikko -Primula sieboldii




Oi, ja sitte tuli vastahan Tommolan tilan taattua laatua. Varsinaasesti ettiin uutta sinertävää sinikämmentä. Valakoone oli ainaki viälä viimme kesänä hengis. Heti ku näin tuan vaalian rimpsuusen kylymänkukan, olin heti myyty. Yks uus esikkoki löytyy, vaalianpunaane luhtaesikko. Tua valakoone palloesikko oli varsinaane vahinko. Soli siinä pöyrällä jo valamihina ku laitoon omat taimet viärehen. Myyjä laski kaikki nelijä yhtehe ja lastas pussihi. No, sanoon ettei haittaa, mun valakoone oliki nii huanos hapes.


Pelargonit 'Appleblossom', 'Kronprinsess Mary', 'Prinsesse Linea', 'Melosilver' ja 'First Yellow'




Yllätys! Yllätys!  Pelarkoonioota, peräti viis tainta, 'Appleblossom', kuninkaalliset ''Kronprinsess Mary' ja 'Prinsesse Linea', 'Melosilver' ja keltakukkaane 'First Yellow' hyppäs kokeelle Peltosen Puutarhan pöyrältä.  Kattothan kuinka akan käy.


*****

Mullahan oli vapaata perijantainaki ja tiätysti pistäyryyn kattomas Littelin antia. Siälä oliki viälä lähes koskematon lähetys kukkien sipulia ja mukuloota. Olin varma, että olisin myähäs, mutta tämä kylymyys kai, ei pahemmi innosta ihimisiä kasviostoksille.






Olin aika maltilline, eikä mukahan lähteny ku nelijää sorttia, tuaksumiakkaa, iiristä, jotaki sinistä tuntematonta ja konnanlilijaa. 






Kävääsin Seinäjoellaki ja siältä löyrin keltaasia kerrattuja 'Gold Medal Double' -narsissia. Mullon niitä maaski, muttei lisä pahaa tee. Olin jo päättäny, että tänä kesänä ostan pinkkiä neilikoota, muttaku näin nämä haalian keltaaset, muutin miältäni 😉 Ensimmääset orvokikki tuli jo ostettua. Yleensä viimmeestään äitienpäiväksi.

Kukkie hamstraamine, on sitte virallisesti alootettu. Lämpees vaa nua ilimat, että vois istuttaa ne.


........ja sitte viimmeeseksi tosi säälittävä kuva töyhtöhyypistä.






Viäreesellä pellolla on tuallaane piäni painanne. Töyhtöhyyppiä oli  kerääntyny monta kymmentä piänehen painanteesehen suajahan. Reppanat, miksei ne tullu navetan taa, olis ainaki tuulensuajaa.


Lämpöaaltua orotelles.

30 kommenttia:

  1. Hyvän näköisiä kasvihankintoja olet tehnyt. Tänä aamuna masennus oli melkoinen katsottuani pihalle ja nähdessäni kaiken sataneen lumen. Missä kevät?!.. Toivotaan, että toukokuu toisi kesäisemmät säät mukanaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä katteli akkuweatheria, sää ei lämpenisi vasta ku kuun lopulla. Plussalla toki rupiaa pysymähän, niukin naukin :(

      Poista
  2. Hyviä hankintoja olet tehnyt. Erityisesti nuo esikot ovat minun makuuni. Toivottavasti sää tästä lämpenee että kukatkin pääsisivät ulkoilmaan. - Hyvää vapun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikkoja onki nii monen eri sorttisia. Osa ulukooloo päivittäin. Eileen oli nii surkia ilima, etten raaskinu viärä pihalle yhtäkää. Kiitos samoon!

      Poista
  3. Älä sure, eilen aamulla meillä näytti samalta! Onneksi suli iltapäivään mennessä. Hyvä, että nuo kasvit olivat sisällä turvassa eivätkä tuolla lumisateessa. Kovin on tiukassa nyt kevään tulo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuli koko päivän lisää ja siitä lähtien onki satanu, nykki. Akkuweatherin mukahan ensimmääset kunnon lämmöt tulis vasta kesäkuulla, nii että kyllä saa kärvistellä.

      Poista
  4. Oi mitä hankintoja. Keltainen pelargoni kuulostaa mielenkiintoiselta. Itsekin hypistelin Lidlin kukkasipuleita mutta jätin vielä hankkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaasen nappasin ensimmääsenä. En oo koskaa keltaasta nähäny, ainakaa luannos. Ei niitä enää montaa tainta ollukkaa. On ny nii kalsaa, ettei kukat palio innosta.

      Poista
  5. Meilläkin satoi eilen lunta koko päivän, yön ja sama meno näkyy taas jatkuvan! Kohta on lunta enemmän kuin tammikuussa. Kiire ja paineet on kovat, kun parin viikon kuluttua pitäis olla ovet auki ja haravointi on vasta alussa... En muista, että olisi ennen ollut näin lumista kevättä. Mutta sun messukukat piristää! Pitäis hakea itellekin jotain kukkivaa, ostin pääsiäismatkalla vaan viherkasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onki tyäpaineeta, meikälääsellä o vaa omat kuviot.
      Muutama vuasi sitte tuli toukokuun nelijäs, kymmene senttiä lunta, mutta sitä enne kerkes olemahan kunnolla lämmintä. Lumi satoo silloo kukkivien narsissien päälle. Krookukset oli jo kukkinu. Ny vasta alootteloo, lämpöösimmis paikoos. Kukkivat kukat piristää aina :)

      Poista
  6. Kivat ostokset. Julianesikko on sievä, minulla se oli jo mökillä nupuillaan, kun viimeviikolla siellä käytiin. No, nyt jää senkin kukinta näkemättä, kun vapuksi on luvttu niin kurjaa säätä ettei varmaan kannata mökille lähteä. Meillä satoi eilen lunta, josta osa suli pois ja nyt on maa taas valkea, lumiset puut ja lisää tupruttaa lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Virosta tuatua pinkkiä esikkua, joka näkyys selevinnehen hyvi. Jospa se kans kukkiis pia. Viimme keväänä kukkii tosi huanosti, osa jakotaimista ei ollenkaa. Nuppuja en oo viälä hoksannu, ku just tulivat jään alta.
      Meillä rupiaa lumitilanne taas hipomahan talaven huippulukuja. Ja lisää tuloo. Taitaa tulla ennennäkemätön vappu. Ei taira paras mökkikeli olla.

      Poista
  7. Ihania hankintoja sinulla. Eritoten, vaaleanpunanen bellis ja palloesikko. Pelargoneista tiedän nuo rinsessat.
    Kelit on kyllä ihan kamalat, aamulla ei meinannu päästä töihin etes talavirenkailla! Nuo sun hyypät on yhtä surkia näky, kun kuovit eilen meidän pellolla. Mitenkähän ne pärjää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bellistä mulla ei oo enne ollukkaa, minkää färistä. Tämä onki tosi namun näkööne.
      Täälon satanu jotaki laatua melekee koko päivän. Hyyppiä näkyy tänää huamattavasti vähemmä. Muutama käy tonkimas navetan seinänviäres. Siinoli kaistale sulaa maata. Västäräkit tykkää majaalla hevoospaskakasan päällä. Siinon lämpööset olot, ku höyry nousoo koko aijan. Kuavista otin tänää kuvia keittiön klasin läpitte. Siinä se kahalas lumihanges.

      Poista
  8. Hienot kasvihankinnat. Tuo julianesikko 'Wanda' on väriltään tosi ihana. Samaista esikkoa on ollut minullakin, mutta valitettavasti se ei minulla montaa vuotta viihtynyt. Täytyy kokoeilla joskus uudestaan. Palloesikot eivät myöskään ole menestyneet meillä ja niistä niin pitäisin. Tuoksumiekkaliljasta saat ihanan ja pitkäaikaisen, miellyttävältä tuoksuvan kukkijan. Se on todellinen katseenvangitsija puutarhassa tai ruukussa kukkiessaan.
    Edelleen lämpöä täälläkin odotellaan lumen ja rännän sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti eres joku esikoosta kotoontuus tänne. Palloesikoosta on yks violetti mätäs menestyny hyvi. Sais muukki ottaa siitä mallia.
      Tuaksumiakkaa mullon ollu erellises pihas, joskus aikoja sitte. Tykkäsin siitä, mutta muistaakseni kukkii toooosi myähä. En oo sitä kai siksi laittanukkaa myähemmi. Laitoon kai liia myähään, jos ny olisin aijoos asialla.
      Ny näyttääs tulevan muutamana päivänä jopa kymmene astetta.....näkis vaa.

      Poista
  9. Hyvät ostokset. Sää veivaa edestakaisin, kurjaa. Ja kauniinakin päivänä ei tiedä sataako vaiko paistaako.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummaa juttu. Tuntuu, että yhyren päivän aikana voi esiintyä kaikki säätyypit.

      Poista
  10. Säistä johtuen olo on täällä kovin laahaava ja piristyin kummasti tästä sinun postauksestasi. Jopa huomautus siitä, että sulava lumipeite vie roudan mukanaan tuntui mukavalta, vaikka lumipeite ei ole missään määrin innostava. Kiitos myös tuosta Lidlin kukkavinkistä, meilläpäin tuntuu, että lähi-Lidlissä ei käy muut puutarhan laittajat kuin minä, niin pitkään sieltä saa tarvikkeita.

    Ja nuo kaunokaiset, ne ne vasta hyvälle tuulelle saavatkin!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on ny nii vetistä, etton kumma, jossei viä routaa mennessänsä.
      Ny oon kans ollu Littelin kasvihyllyllä aika yksin. Päivastoonku viimme keväänä oli melekee tungosta. Ny pitää ollakki tosi kukkaharrastaja, että jaksaa innostua tällääsillä keliillä.

      Poista
  11. Jaahas, ostit sitten ihan vaan muutaman kasvin! Mut oikeesti hyviä löytöjä ja kaikkihan me tiedetään, että kukkia kannattaa hankkia aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iha vaa muutaman :) Aina kannattaa ostaa, ku tuloo hyvä kohoralle :D Iha vaa vaikka varuuksi, ku täältä ei aina pääse.

      Poista
  12. Oivalliset ostokset. Mun suosikki noista sun ostoista on sinikämmen. Siitä kasvaa vuosien saatossa valtavan hieno puska, joka kukkii isoin kukin keväällä. Omani teloitti edelllinen talvi, mutta hankin heti uudet painokset niin sinisiä kuin valkoisiakin. Kestää vain vuosia saavuttaa taas sama, muhkea koko.

    Maa on valkea täälläkin. Veikkaan kans, että sitä lämpenemistä saa odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munki oli pakko saara uus. Sinine oli mullaki johonaki vaihees hyvän kokoone, mutta taantuu jostaki syystä. Tais paikka pimetä liiaksi, ku naapurit kasvoo. Siirron jäläkihi hävis tykkönänsä.
      Joo, ei kannata talavivaattehia viälä viärä naftaliinihi.

      Poista
  13. Hyviä ostoksia, eikö vaan tulekin iloinen mieli, kun löytää jotakin odotettua tai odottamatontakin, mitä ei vielä itsellä ole! Minullakin tarttui Helsingin messuilta valkoinen palloesikko matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mulla on monta kasvia, jokka oon johonaki plokis esimerkiksi nähäny ja päättäny heti ottavani ku näen. Paikkaki on useemmiten miätittynä. Myännän, oon altis uusille houkutuksillekki, heikko luanne nääs :D

      Poista
  14. Hyvät ostokset sinulla. Kyllähän noista jo keväinen olo tulee.

    Saisi jo keväiset lämmöt tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuloo, tuloo, mutta kauvankohan saa orottaa, että voi kaivaa ne maaha.

      Poista
  15. Nonni, oltiin samoilla messuilla eikä törmätty, samoilla standeillakin seilattiin :D Hyvät ostokset teit! Tankkaus hyviltä tarhoilta aina piristää mieltä, vaikka tämä kevät ei niinkään! Aikas säälittäviä nuo hyyypät lumihangessa!! Nuo Peltosen pelakuut ovat aivan ihania, juteltiin sen isännän kanssa pitkään tuosta 'First Yellow' pelakuusta, se on niin sitkeä kukka, mulla se on ollut vuosia ja aina vain jaksaa kasvaa ja kukkia, helppo talvettaakin!

    Hauskaa ja toivottavasti lämminta Vappua!

    VastaaPoista
  16. Todella jälkijunassa nyt (en ole ehtinyt blogistelemaan, pahoittelut), mutta aikas ihania ostoksia olet tehnyt, hyvin herkullisia löytöjä! Nyt on jo mieletön pelargoniakokoelmakin kasassa. Lidlistä ostit sinisen värisuoran, upeat. Minä sain vain yhden vaivaisen pionin sieltä mukaani...minä nuuskin tänään taimistoilla neilikoita, ihana kesän tuoksu niissä. Tosi hienot nuo keltaiset, harvoin edes näkee tuota väriä neilikoissa! Ihan hyvä vaihto lennossa pinkeistä niihin sinulla. Iloista vappua!

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...