perjantai 12. huhtikuuta 2019

Kevätmessut 2019- Malliparvekkehet

Ensinnäkää, en meinannu löytää koko parvekkehia. Oikian suunnan sain, ku Jukaraane ilimestyy pelargooniakojun eres viärehen. Tunnistin het äänen ja siinä vaihrettihin muutama sanaki.

Versooleva -porukasta, Katin, Marian ja Sannan suunnittelema ja toteuttama parveke oliki toine miälehenpainuvista ja valokuvauksellisista parvekkehista. Muut olivat aika mitäänsanomattomia. Sitä merihenkistä muistan vilikaasseheni, mutten eres tajunnu sen olevan yks malliparveke. 


URBAANI - KAUPUNKIPARVEKEPUUTARHA

Tämoli suurin ja siksi sille oli saatu maharutettua vaikka mitä kivaa. Ensiksi huamasin tuan mahtavan takaseinän. Jopa mä tykkäsin siitä, vaikka siinä oliki palio keltaasta. Oletin sen olevan tapeettia, mutta soliki Jukaraasen Katin maalaama. Siihen oli saatu hyvin etelämaalaasta rappioromanttista tunnelmaa. Soli mun tulukinta. Tiärä sitte, mitä oli tavooteltu. Parveke oli viimmeesenpäälle miätitty. Nua siksakkiset tyynyt, yh hyh, mutta olisko jääny iliman niitä klattuuseksi ?



Käytetyt kasvit oli suuria ja amppelia oli monta. Niillä saaki kivan ilimavan kasviseinän, nii koriste- ku hyätykasvijaki käyttämällä.



Pitäähän ruukutus tai muu apupöytäki olla.



Suurelle parvekkehelle mahtuu rilliki ja välittömähän läheesyytehen yrtit.



Tämä verkko oli jotaki fiksumpaa ku ruastunu petooniverkko. Tämäki o kiva tilan rajausirea ja siihen saa ripustettua vaikka mitä.



Näihi 'ruasteesiihi' kukkapurkkiihi ihastuun ja täyrestä meni, ainaki mulle, mutta nonki muavisia. Olin het messujen jäläkeesenä päivänä Seinäjoella ja kävin het K-Rauras (parveke tehty liikkeen kans yhteistyäs) nuata kattomas, mutta TIÄTENKI niille oli tullu vaan harmaana. 


LAPSIPERHEEN PARVEKE


Säkkituali oli oikias paikas.



Kalustehet oli pyäriäreunaasia.






Laattiallaki narsissia ja tuata tarijotinta klasiinensa, en lapsiperheen parvekkehella kyllä ymmärrä.



DIY-KIÄRRÄTYSPARVEKE


Tämoli kaikkista miälenkiintoosin. Ihan kaikki oli jotenki kiärrätettyä ja tuunattua, kasviista ruveten. Aikamoosta sekameteliä, mutta täynnä kekseliähiä ireoota.



Puusuksenpätkä hyätykäytös ja kangaspaloosta ommeltu kassi.



Hauska hylly. Ny olis viälä aikaa virkata valepesiäki terassiille ja parvekkehille. Makramee-tekniikalla tehtyjä amppelia oli monehen lähtöhön.





Onko tämä ny sitte tennismaila? Hyätykäytetty ilimootustauluna.



Vanaha porkkaki oli päässy esille. Siitä roikkuu kotitekoone tuulikello.......



.......ja makrameeverhot, taustana klasinpoka.



Farkkutilikuusta koottu tualin istuunosa. Mäki oon hamstrannu vanhoja farkkuja. Tulookohan niistä koskaa mitää teheryksi.





Tällääsiä nukkamattoja, muistan ittekki joskus teheneheni. Kirijojen sivuullaki voi uuristaa vaikka tarijottimen pohojan ja pikkupöyrän kannen.


KOTOOSA KEIRAS





Tätä kuvaaltihin boheemin kotoosaksi, virkistäväksi rentoutumistilaksi. Miälestäni aika raju färiyhyristelmä,  vaikka färiistä tykkäänki. Plussaa muaviruukun fiksu naamioonti.



Sankojen uusiokäyttyä.



Viherkasvit oli suuria. Mutta, mutta, en lämmenny viäläkää keltaaselle. Liika o liikaa.



ELÄKELÄÄSPARISKUNNAN PARVEKE






Siisti, mutta jos näiren parvekkehien o tarkootus tarijota joitaki uusia ireoota, nii mettähän mentihin. No tämä oliki huanekkaluliikkeen suunnittelema, niinku lapsiperheen parvekeki.


Viälä yhtehen messupostauksehen riittää siältä täältä napattuja kuvia ja omien  varsin maltillisten ostoksien esittely.


Ny rupiaa pihalla näyttämähän taas hyvältä. Uuret lumet o lähes sulanu ja lämpötila päivisin nousoo kunnolla plussan pualelle, joten aurinkoosta viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. No jopas tuota keltaista onkin! Ei minunkaan lemppariväriä. Paras parveke on tietysti tuo Versoilevan tekemä. Meilläkin lumet sulaa jo kovaa vauhtia ja tänään sain putsattua ekat kukkapenkit työpaikalla. Tästä se alkaa. Nautinnollista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitoli yllättävän palio. Siinoli kaikki miätitty tosi tarkasti.
      Jos ens viikolla kans aloottaas putsaamisen jostaki nurkasta. Viälon turhan märkää ja luntaki o viälä mones paikas. Kiitos, samoon :)

      Poista
  2. Kierrätysjutut ovat ihan kivoja, kun niitä käyttää maltillisesti. Tuossa oli tietysti tarkoitus esitellä niistä mahdollisimman paljon erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki tykkään kiärrätysjutuusta. Sonki taito pitää kohtuus, asias ku asias. Niinoli ja hyvin onnistuuvat.

      Poista
  3. Kivat kuvat ja hyviä ideoita. Varskinkin tuo makrameeseinä olisi kiva vaikka mökille viritellä. Ekan parvekkeen amppelit olivat myös komeita. Itse en messuille tänä vuonna jaksanut lähteä, joten kiva nauttia niistä näin kotoa käsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makrameetöitä o mukava näprätä ja niitä voi teherä monellaasista materiaalista. Aika hyvin pääsöö jyvälle messuusta, jos lukoo monen messupostaukset. Jokaasella o joitaki erilaasia kuvia ja ajatuksia.

      Poista
  4. Kiitos tästä postauksesta, itse en messuilla käynyt - onneksi hyvän kattauksen olen saanut muiden postauksista. Ihania oli ne ruukut tosiaan, näytti ihan ruostuneilta vaikka muovia olivatkin. Keltaista oli melko paljon, varmaan kauden väri - ei minun silmää miellyttänyt. Nuo kierrätysjutut olivat ihania, mielikuvitus kun vain kukkii niin kaikkea kivaa syntyy.

    Hyvät kuvat!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plokiista saa ihan hyvän käsityksen messuusta. Tiätenki muut messualueet jää huamattavasti vähemmälle huamiolle. Ihastuun het nuahi ruukkuuhi ja muutama olis muuttanu meille välittömästi, jos olisin löytäny ruskeeta. Keltaasta oli palio, ku pualet parvekkehista oli keltavoittoosia. Kaikkia voi kiärrättää ku vaa keksii kuinka. Kiitos, samoon :)

      Poista
  5. Kierrätys on päivän sana ja hyvä niin,tosi kiva lukea näitä messupostauksia kotoa,kun itse ei ollu mahdollista lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii tuntuu olevan, ku siihe törmää melekee asias ku asias. Ohan tämä kertakäyttökulttuuri ollukki jo aika kauvan. Tairan kans ens vuanna turvautua muiren messupostauksihin.

      Poista
  6. Sullahan oli perusteellinen postaus näistä, tuo eka oli munki suosikki. Ja vaikka oliki keltasta paljo, nii silti semmosia lämminhenkisiä nuo on. Se yhteen aikaan ollut aneeminen musta-valkonen villitys sisustuksessa on mun kauhistus! Sitä ei onneks tuolla näkyny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tuloo napsittua yleensä aluus aika palio, mutta loppua kohti kummasti kuvaamine hiipuu. Ei oo musta-valakoone sisustus munkaa suasikki. Non useen hianoja kattella, mutten halua asua sellaases. Onneksi färit tuntuu palaavan.

      Poista
  7. Kävelin melko reippaasti näitten parvekkeiden ohi, joten olipa hyvä, että esittelit. Hauskoja.

    VastaaPoista
  8. Kivoja ideoita, tosin vähän liikaa keltaista minunkin makuuni. Versoilevan parveke oli viihtyisimmän näköinen. Kiitos tästäkin messuesittelystä! Nyt alkaa pikku hiljaa olla aika kattava käsitys messuista vaikkei itse ollutkaan mukana :) Auringosta täällä ei ole näkynyt tänään vilaustakaan, mutta lämmintä on ollut niin, että lumet vajuvat silmissä. Kelpaa minulle :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri plokia lukemalla pääsöö messuusta aika hyvi kärryylle. Meillä oli ihana kevätpäivä. Aurinko paistoo siniseltä taivahalta ja meinas tulla oikee hiki pihalla jotaki touhates. Lumet o aika hyvi jo karonnu. Kiitos, samoon :)

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...