maanantai 11. heinäkuuta 2016

Puutarhaviaraalu

Eiline päivä oli mitä mainioon puutarhurin kannalta. Aurinko paistoo ja sain viimmeenki tilaasuusen käyrä puutarhas, jonka kuulumisia oon seurannu plokista jo monta vuatta. 



Käännin auton nokan kohti Laihiaa ja MARIAN KOTIA JA PUUTARHAA, johona oli Avoon puutarha -päivä. Perillä oli vastas iloone Maria ja oikee kunnon piooniunikkomeri. 



Saapumine pihahanki oli heti vaikuttava. Tonttilla on suuria kiviä, joita nii rakastan ja isoja kuusia - mahtava näky. 



Ny ei kukaan keriinny ottamahan päikkäriä, vaikka kasvarin ovi oli nii houkuttelevasti auki. 



Kutsuva liuskekivipoloku johti kaariportin alta irylliselle kaffipaikalle. Taivahalle oli kerääntyny tummanpuhuvia piliviä ja jyrinä kuuluu pahaenteesesti, onneksi meni ohitte.



Ihana yhyristelmä. Pioonien kukinta oli parahimmillansa. Komeeta!






Voiko olla hianompaa puutarhatarvikkeeren säilytyspaikkaa. Muutenki oli puutarhan joka kolokka, nii hualellisesti suunniteltu ja käytetty hyäryksi, että luuli olevansa palio suuremmas puutarhas. Naapurien olemasolon unohti aivan täysin, vaikka ne rajan toisellapualella heti oliki.


Juttua olis riittäny, mutta ku viarahia tuli tasaasehe tahtihi, jätettihi emännälle esittelyrauha. Toivottavasti nähärähän uurestansa, eihän matkakaa loppujen lopuksi nii pitkä oo. Kiitos viälä maharollisuuresta käyrä teirän puutarhas! Soli ilo!


Samalla reissulla käväästihi puutarhakaverin kans tiätenki Plantsuski. Ilta meniki sitte puutarhatöiren paris.


Mukavaa viikkua!

30 kommenttia:

  1. Puutarhavierailut on tosi mukavia. Minä olen aina kokenut etelän puutarhreissujen jälkeen oman puutarhan kitukasvuisena ja nukkavieruna. Etelässä kaikki on rehevämpää, meillä jää se kitulias nyhertäminen.

    Valtavan ihania puutarhoja ihmiset rakentelee ja hoitaa. Jokaisella omannäköisensä. Se vasta mukavaa onkin, jos netistä seuraamaansa puutarhaa pääsee livenä näkemään. Monenlaisia yllätyksiä siinä tulee mielikuvien ja todellisuuden välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eron huamas nykki. Esim. keijuangervot ja kärhöt oli aiva toista luakkaa ku meikälääsen vastaavat.

      Onneksi kahta samanlaasta ei oo ja joka puutarhasta löytyy joku juttu, joka jää miälehen muhimahan. Plokia monta vuatta seurannehena olin aika hyvin Marian puutarhan miälessäni hahamottanu. Mittasuhteet asettuuvat ny oikeehi mittoohi.

      Poista
  2. Todella kaunis puutarha, josta näkee, että sitä on rakkaudella vaalittu.
    Kiitos sinulle hienoista kuvista.

    VastaaPoista
  3. Kaunis puutarha. Varmasti kiva vierailu.

    VastaaPoista
  4. Puutarhavierailut ovat puutarhaharrastuksen kohokohtia: tapaa hengenheimolaisia, näkee mielenkiintoisia puutarhoja ja saa usein ideoita omaankin puutarhaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii onki, sitä useen äheltää vaa omis nurkis. Kummasti saa lisää virtaa omahanki tekemisehen, ku on käyny jonku toisen puutarhas.

      Poista
    2. Kiitos, että pääsimme tutustumaan hienoon puutarhaasi! Puutarhasi vaikutti blogisi perusteella hienolta, mutta se oli paikan päällä nähtynä paljon upeampi. Istutukset oli tehty kauniisti tontin muotoa hyödyntäen, koristeet oli taitavasti tehty ja puutarhasi on äärimmäisen hyvin hoidettu. Vierailu oli yksi kesäni kohokohtia. Tervetuloa vastavierailulle!

      Poista
    3. Oli tosi mukava tavata ja hyvä jos ei piha ollu kauhia pettymys. Kuvathan antaa useen erilaasen kuvan, ku mitä kokonaasuus torellisuures on.
      Kiitos samoon! Toivottavasti vastaviaraalu toteutuu!

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kiva kun jaoit kuvia visiitistäsi meillekin :)

    VastaaPoista
  7. Oli varmasti mukavaa käydä paikanpäällä kiertämässä tutuksi tullutta puutarhaa. Piha näytti niin siistiltä ja huolellisesti suunnitellulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Se torella oli siisti ja joka neliö oli tarkasti harkittu.

      Poista
  8. Kiva, kun kuvasit nuo hienot kuuset. Niitä on oikein ole tajunnutkaan Marian puutarhasta.
    Hopea-vaaleanpunainen yhdistelmä on mitä kaunein. Pitääkin lisätä hopeisia kukkia pihaan.
    Niin kaunista ja huoliteltua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiäsin, että pihas on kuusia, mutta noli palio suurempia ku olin kuvitellu. Alaoksien karsimine oli antanu tilaa käytännön toiminnoolle, nii että hukkatilaa ei ollu siinäkää kohtaa.
      Olin kans ajatellu hankkia jotaki hopianfärisiä ja ny se ajatus senku yltyy.

      Poista
  9. Ihana visiitti, Marian puutarha on kyllä kaunis. Kiitos kuvaraportista. Mitähän sieltä Plantusta oikein löytyi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii oli :)
      Ei mitää järisyttävää. Muutama keijunkukka, heinä ja sitte tummalehtistä kurijenpolovia. Saa havaata kuinka näiren kans käy.

      Poista
  10. Kiitos puutarhakuvista, todella kaunis puutarha! Tuolla haluaisin joskus käydä, onkohan se auki 7.8? Mekin olemme taas mukana avoimissa, joten silloinkaan en pääse tutustumaan muiden pihoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ittekki sinne kauan hinkunu. Ei oo elokuus mukana, olisinki käyny silloon. Lomittajaki on hommattuna ;)

      Poista
  11. Puutarhaimmeiset ovat niin ahkeria ja aikaansaavia. Sen perusteella minä en taida sellainen ollakkaan. :) No, tänä kesänä en saa oikein millään rintamalla aikaiseksi. Kaunis on vierailupaikkasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhoja on yhtä monellaasia ku puutarhuriaki. Ei kaikkien tartte olla viimmeesenpäälle viilattuja. Sehän on onneksi jokaasen oma valinta :)

      Poista
  12. Onpas sinulla ollut mukava vierailu. Marian puutarha on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja sitä tuli kattomahan moni muuki. Onneksi ilimaki suasii, ainaki meirän viaraalun aikana.

      Poista
  13. Juu, Marian puutarhassa kaikki on kohdallaan ja siellä viihtyy pidempäänkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kattomista riitti ja sellaaselle joka ei plokia oo lukenu, oli takapiha varmasti melekoone yllätys.

      Poista
  14. Oli niin kiva kun kävit ja pääsimme tapaamaan, harmi kun tuollaisena päivänä ei ehdi riittävästi turinoida, toivottavasti siihen tulee parempi tilaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva ku tuli maharollisuus tulla. Sitä mäki toivon. Olis mukava jutella rauhallisemmis puittees.

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...