tiistai 8. joulukuuta 2015

Lintulato

Mäki rustasin linnuulle ruakintapaikan. Eipä silti, ei meirän mäellä linnut kyllä näläkähän kuale. Sevverran apetta teheres syätävää räpäjää pitki takatarhaa. Mutta keittiön klasista niitä olis kans kiva joutessansa kattella ja joskus kuvatakki. 




Aluuksi meinasin teherä lintulauran itte....Mullon muute varmaha ikuune uhumaikä. Oon ollu aina sellaane, minäittetyyppi. Onneksi son menemäs vähä jo ohitte....Isä teki aikoonansa piänistä oksista lintulauran, hirsisen laron näköösen, johonka ihastuun ikihyviksi. Sellaasen mäki viälä jonaki päivänä teen. Mutten ny, ku löyrin toiselta kirppikseltä hyvän väliaikaasen, pikkuusen lintularon.




Lintulato oli puunfärine. Sutaasin sen samalla aineella ku köynnösportin. Oikia sutaasu, joo. Haukipaikkoja jäi,... kuvista näi.





Pelekäsin ettei lintulato linnuulle kelepaa, ku tua tökötti viälä haisi. No, jo rupes vilinä seuraavana päivänä käymähä. Isäntä sanoo että laita siihe talia, ettei kukkapenkit oo täynnä ituja. Tuumasin, että laitoon laron alle suajakankahan sitä varte.




Parkkeerasin oikee jalustan keittiön klasin etehe ja kameran siihe. On linnut nopeeta tai moon vaa nii hiras. Tuli jostaki syystä napsittua monta kuvaa pelekästä lintularosta :)




Täytyy myäntää että isäntä puhuu järkiä. Pualet jyvistä putooli maaha ja sitte ne hyväkkähät lentäävät syämähän jyvät nuahi puskiihi. Kuinkahan palio jyviä jo tippuu niire juurille.....voi.....




Tuliha ne lopuksi siivuamahan oikee joukolla. Varpuuset ja talitintit oli ruakaalemas. Toivottavasti näkis joitaki muitaki lintuja ja sais viälä kuviaki. Pitää tiätenki osata eroottaa erilaaset linnut. No, jos sitte ku niitä näkyy. Ens kauppareissulla ostan sitte sitä taliaki.


Aurinkoki välillä näkyy, nautithan siitä!

18 kommenttia:

  1. No kyllä on lintuja tuossa viimeisessä kuvassa, ja muuten hyvä idea tuo kangas ruokintapöntön alla, linnut löytävät siitä paremmin siemenet kuin nurmikon tai kukkapenkin seasta tonkimalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin laittaa lintularon ensi ojahan, mutta saan kuvattua paremmi ku on likempänä. Pakko oli yrittää suajella istutuksia, mutta voi olla, että yritykseksi jää.

      Poista
  2. Huomasin myös kätevän idean, tuon kankaan. Hieno on lautakin! Meijän ruokintapaikalla ei ole pitkään aikaan näkynyt lintuja. Joko lauhat ilmat tai naapurilla on paremmat eväät. Viimistä veikkaan. Pitää kuitenkin ootella jos tulee kylmempää tulisko niitä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintularon molemmin pualin on puskat ja varsinki jasmikkehen risuusten oksien suajas, linnut tykkää muutenki olla. Siältä on näppärää pyrährellä murkinalle. Eiköhän linnut löyrä viälä teiränki lintulauralle.

      Poista
  3. Kyllä noita tinttejä on kiva seurata. Sitä varten jaksaa vähän nähdä vaivaakin. Yllättävän vähän mm. auringonkukat ovat itäneet, vaikka linnut niiden siemeniä maahan pudottavat. Meillä mustarastaat käyvät syömässä maahan pudonneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääs kokeella auringonkukan siämeniäki, muttaku nuata jyviä on omasta takaa.

      Poista
  4. No tosi nopeasti linnut löysivä ladolle ruokailemaan. Varpuset ovat siitä ikäviä lintulaudalla kävijöitä, että niillä on tapana roiskia ihan valtoimenaan siemeniä maahan ja ruokinta-automaattia saa niiden jäljiltä olla täyttämässä useasti. Onneksi tintit hakevat osan maahan pudonneista siemenistä suihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin yllättyny niiren sotkusta. En oo ennemmi huamannukkaa, ku on aina ruakintapaikka ollu nurmikolla.

      Poista
  5. Noita on mukava seurata ikkunasta. Oppii sitten samalla uusia lajejakin. Kohta noita muitakin sinne tiensä löytää, kun vielä laajennat ruokatarjontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihimettelin viimmetalavenaki etelän ruakintapaikkojen lajirunsautta. Löysin meiltäki sitte sinitiaasen, jota en ollu ennemmi hoksannu. En ollu nii tarkasti kattonukkaa.

      Poista
  6. Lintuja on kyllä niin mukava seurata ja komia on lato heillä..

    VastaaPoista
  7. Linnut ovat niin kauniita ja talvella he erottuvat paremmin. Itse en uskalla hiiri- ja rottapelossa lintulautaa laittaa. Toista se oli lapsena kaupungissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Solis mukavaa jos näkyys muitaki ku talitinnttiä, varpuusia ja keltasirkkuja. Hiiriä ruakinta voi kyllä houkutella ja tuas ojanpenkerehellä on myyriäki.

      Poista
  8. Mukava postaus. Kyllä lintuja on kiva seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niitä jo vaharannu monehen otteesehen. Ei oo viälä mitää harvinaasuuksia näkyny.

      Poista
  9. Haha, aivan huippu tuo tirppa joka seisoskelee katolla oikein vakaassa asennossa, jalat harallaan :) ♥

    Minä yritin muutamana vuonna tarjoilla linnuille ruokaa talvella, mutta vaikka kuinka yritin aikaisin aloittaa, niin ei näkynyt tirpan tirppaa koko talvena. Noh, olen ajatellut, että onhan näissä perheen omissakin eläimissä (yli 20kpl) ruokittavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis se voinu nokkansa kääntää kameralle, muttaku ei nii ei. Meillä nuata tirppoja piisaa. Jos teillä on pihalla nii kova meno päällä, etteivät uskalla tulla. Luulis että niille muuten ruaka maistuus.

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...