sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Rauhalline joulu


Piimämaalaus flikan keittiön klasis.









Meillä oli rauhallisin joulu ikinä. Viätettihin joulu ihan kaksistansa. Aattona tosin käytihin isännän flikan tyänä pukkia kattomas ja joulupäivänä mun flikan tyänä pikkutonttuja kattomas. Outua, ku ei ollu sitä normaalia jouluhässäkkää, mikon ollu aina enne; leipomisia, ruaanlaittua, tarkempia siivouksia ja muita jouluusia täpinöötä. Meillei ollu eres kuusta. 



Aattona lumitilanne oli aika heikko ja oli ihan hirvittävän liukasta. Lunta oli kyllä paikkapaikoon, mutta osasta näkyy musta maa. Joulupäivänä satoo onneksi eres hitusen lunta.



Tapaninpäivänä herättihinki sitte lumisehen maisemahan. Tänää o satanu vettä. Saa nähärä, onko uunna vuanna musta maa.


Son vuaren viimmeeset päivät käsillä.

24 kommenttia:

  1. Hyvä jos sait viettää rentoa ja rauhallista joulunaikaa. Tulee se joulu vähemmälläkin, stressaamatta. Meillä on kyllä kuusi ja oli jouluruokia ja leivonnaisia, mutta ei mitenkään runsaasti. Lähes kaikki on jo syöty.
    Lunta on ollut koko joulukuun, välillä enemmän, välillä vähemmän.
    Toivotan kaikkea hyvää teille tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihteeksi näi :) Nii tuloo, mutta tuntuu kyllä, että jotaki puuttuu. Kait siihe höösäämisehen o nii tottunu. Tämon ensimmääne joulu ikinä, ettei paino oo noussu pilivihi.....ihimeellistä.
      Ohan sitä lunta ollu tääläki, eres johonaki. Ny taas suli palio vähemmälle.
      Kiitos, samoon!

      Poista
  2. Meillä joulu vietetään minimalistisin menoin. En ole oikein jouluihmisiä. Meillä maa oli valkoinen, nyt sateen myötä jälleen musta. Ei voi mitään. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moon kyllä aina tykänny koristella koko huushollin jouluuseksi, mitä erilaasemmin keinoon. Ny mentihin aika vähillä.
      Kiitos, samoon!

      Poista
  3. Välillä on vähän rauhallisempia jouluja. Täällä on maa taas ihan musta, harmillista. Saa nähdä mitä nämä säät saa taas kasveissa aikaiseksi, pakkasta kun on kuitenkin ollut muutamia asteita ja taas sitten sataa jopa vettä. Vilkkaan jouluaaton jälkeen ollaan oltu ihan kahdestaan ja käyty vain mökillä. Ei ole oikein huvittanut edes vierailla missään. Huomenna tulee lapsenlapset yökylään ja viedään sitten ne seuraavana iltana kotiin. Näin se vuosi vaihtuu ja toivon itselleni että olisi vähän leppoisampi vuosi kaiken kaikkiaan edessä. Sinne toivon myös lempeitä tuulia ja ihania kevään päiviä näin alkajaisiksi. 😁.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämoli meillä ensimmääne rauhalline joulu. Ku o kaharet kersat ja non jo hyvääsesti lisääntyny, nii kyllä sitä porukkaa piisaa :) Kasvia mäki oon suroonnu. Säät sahaa taas pakkaaselta plussalle. Välillä sataa silikkaa vettä.
      Teillä riittää uutena vuatena kummasti hyärinää :) Sulloliki rankka vuasi. Toivottavasti ens vuasi olis torellaki positiivisempi! Oi kiitos, samaa toivon sinne!

      Poista
  4. Saas nähdä, milloin meillä on edessä noin rauhallinen joulu? Viimeiset 30 vuotta ovat melkein kaikki läheiset kokoontuneet meille. Nyt olen parin viime vuoden aikana oppinut vähentämään stressaamista ja ajoitan tehtävät pidemmälle jaksolle, mutta kyllähän nuo mainitsemasi hommat on aina listalla tehtävinä. Meillä oli valkoinen joulu, mutta viime yönä satoi vettä ja nyt on niin liukasta ja jäätiköistä, että hirvittää kävellä muualla kuin pelloilla ja metsässä. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seki aika varmasti joskus koittaa. Viimme jouluna taisin ottaa, ainaki isännän miälestä, liikaa kiarroksia. Se vaatiiki uusia järiestelyjä ja hyvin toimii näinki. Molempien flikoollon jo jäläkikasvua, joten niirentyä kerääntyy ny muukki. Liukaston ollu, mutta tänää satoo hitusen valakoosta maaha. Kiitos, samoon!

      Poista
  5. Mukavalta kuulostaa tuollainen rauhallinen joulu, kun kuitenkin saatoitte vierailla jouluvilinässä. Täällä ei ole juuri lumesta merkkejäkään. Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilinää ja vilskettä oli just sopivasti :D Teillä taitaa lumi tullakki useen vasta uuren vuaren pualella. Kiitos, samoon!

      Poista
  6. Siellä sentään on lunta, täällä ei talvesta tietoakaan.Happy new year 2020 !
    (jännä murre muuten tuo, onko se pohjanmaalaista ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täälä vähä, ainaki joka toine päivä :) Sais olla huamattavasti enemmä (kasvien kannalta, muuten nii piittaa). Kiitos, samoon! Kyllä, pohojanmaalaasta hyvinki......tai ainaki sinneppäi :D

      Poista
  7. Rauhallinen joulu olisi pitkästä aikaa oikein mukava. Ehkäpä joskus kymmenen vuoden päästä alkaa vähän rauhoittua... toivon niin :D Ei ole mukavia nämä säänvaihtelut. Vaikka meillä on ollut lunta koko joulukuun ajan, niin lämpötilan sahaaminen pakkasen ja plussan välillä ei varmasti tee puutarhalle hyvää. Toissapäivänä oli peräti -16 astetta pakkasta koko päivän, tänään melkein +4. Ja liukasta on! Toivottavasti ei lätkäise -30 asteen tammipakkasia päälle ennen kuin on satanut reilummalti lunta kasvien suojaksi. Iloisia vuoden viimeisiä hetkiä ja onnea uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullonki siihe viälä vähä matkaa :D Onneksi teillon eres lunta. Meillei oo hetikää kasvien kannalta tarpeheksi. Oho, olipa palio pakkaasta. Meilläki tais tulla ennätys, muttei nuahi lukuuhi päästy. Minkää tappotalaven toisintua en kaipaasisi mäkää. Kiitos, samoon :)

      Poista
  8. Täällä on musta maa, yöllä satoi vettä ja sade jatkui tänään. Veikkaan että lumet tulee tammikuun puolen välin huitteilla. Mukavaa vuodenvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei tulisi kovia pakkaasia enne lunta. Kiitos, samoon!

      Poista
  9. Suhteellisen rauhallista ollu täälläkin. Aattokin oltiin pojan perheessä, minne kokoontu muutkin.
    Kurjaa on nämä säiden vaihtelut, olis vaan pysyny lumet ja pikku pakkaset.
    Mukavaa vuoden vaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla kaavalla siäläki :) Joo, kymmenen senttiä lunta ja -5 astetta olis ihanne :D Kiitos, samoon!

      Poista
  10. Tänä jouluna vietettiin joulua mieheni ja kotona asuvien tyttärieni kanssa. Kiireetöntä ja stressitöntä ihanaa joulua. Suunnitelmissani oli monenlaisia jouluisia juttuja, joista osan sain tehtyä/toteutettua ja osa jäi sitten seuraavaan jouluun :) Uusi vuosi vaihtuu mieheni kanssa kahdelleen. Säät ovat vaihdelleet lämpöasteista napakkaan pakkaseen ja taas takaisin lämpöasteisiin. Lunta on paljon ja lumitöitä on saatu tehdä. Onnea ja iloa tulevaan uuteen vuoteen 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki tuumasin mones kohtaa, että jos ens jouluna sitte. Rauhalliston tääläki. Isäntä orottaa teeveen ääres, koska pääsis koneelle :D Oi, teillon lunta ja kasvit o suajas. Kiitos, samoon!

      Poista
  11. Meillä ol huisketta jouluna! Lunta on muassa ja nyt on vettäkin vaihteeks satanu. Järvi on kyllä semmonen 'luistinrata', ei oo jiätä niinpaljon jotta uskaltas vielä männä. Pakkasia pitäs napakoita tulla!
    Hyvvee vuuvenvaihtumista ja ensvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä nii :) No, toivottavasti jäät paksuuntuus käyttökuntohon.
      Kiitos, samoon!

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...