perjantai 10. heinäkuuta 2015

Vihertaimistolla

Kun isäntä "käsköö" mun käymähä johonaki, ei mua tartte kahtakertaa pyytää.
Oon aina valamis toimittamahan sen asioota, saa vähä silimitellä ittekki.
Nykki sitte jatkoon autokatsastuksesta matkaa kohti Seinäjokia.
Flikalta päin, käytihin taimistolla.





Taimistolla myyrähän puutarhahan erilaasia patsahiaki.
Näytillä on kans Kekkilän vihervaja.

Kattokaas ku oli mustanpuhuva taivas. Satoo ja salamoo, molemminpualin,
mutta ei meirän niskahan tullu onneksi pisaraakaa.





Syätävän ihana runkoruusun kukka 'Augusta Luise'.





Isoon lammikon rannalla on erilaasia istutuksia.



Taimet on siististi esillä ja niiton palio.





Pensahille ja havuulle on rakennettu variostavat myyntipaikat.



Varsinaasesti ettittihi flikan kukkapenkkihi uusia taimia ja löytyyhän niitä.
Aikaa ei onneksi ollu palio, joten meikälääsen saalis oli varsin, sanoosinko, laiha.


Sinipiikkiputki (Eryngium planum) 'Little Blue Wonder', mäntykulumahan.




Mutta eikös nii, että laatu korvaa määrän. Vaikka ostin eileen vastaavan kasvin,
oli nämä pakko saara, näis ku oli jo nupukki. Nämäki kasvaa vaa n.30 senttisiksi.






Uusia ku ostaa, useen se aiheuttaa siirtoreaktion, nii nykki.
Nuatten sinipiikkiputkien paikalta siirrin kirijavalehtiset akankaalet pikkusyränten etehe.
Samalla levitin taas vähä penkkiä:)


Peruukkipensas (Cotinus coccygria) 'Royal Purple'




Sitte mun uus aarre, peruukkipensas. Oon sitä jo monta vuatta vaharannu aina ku oon
tuala käyny. Tuaskohtaa kasvoo purppuraheisiangervo 'Little Devil', mutta se ei
ollu miälestäni tarpeheksi punalehtine.
(kestävämpiäki varmasti olis)


Peruukkipensas mäntykulumas.
On se nii piäni, aiva hukkuu muiren sekaha,
mutta toivottavasti pysyy hengis.
Täytyy kehitellä syksyllä joku suaja, vaikka oonki niitä laiska kyhäämähä.
Jos jollaki on kokemusta peruukkipensahasta, kerrokko mullekki.


Tervetulua lukijaksi Teija!

14 kommenttia:

  1. Mukava tuollainen siisti myymälä. Joskus ottaa pattiin kun myymälässä ovat kasvit sikinsokin ja kuivina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne on joka vuasi tehty jotaki uusia juttuja. Valikooma on sellaane, että erikoosuuksienki mettästäjille luulis jotaki löytyvä.

      Poista
  2. Juuri eilen katselin Tommolan tilalla, kuinka kaunis yhdistelmä on valkoinen pikkusydän ja sinisenä kukkiva tummalehtinen akankaali. Tuosta tulee hieno.

    VastaaPoista
  3. Eka kerran kuulin koko peruukkipensaasta! Mulla on alppipiikkiputki ja siitä tulee puolitoistametrinen. Tuo sun on vähän kuin miniatyyri siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista mäkään nähäneheni sitä mualla. Alppipiikkiputkia oon ihastellen kattellu, mutta en oo halunnu nii korkiaa. Näin kuvan matalammasta versiosta ja siitä se mettästys taas alakoo.

      Poista
  4. Siellä Pohjanmaalla tuntuu olevan hyviä taimitarhoja. Mukavaa auttaa tytärtään taimivalinnoissa.
    Peruukkipensaita olen jo pitkään ihaillut. En ole kuitenkaan vielä hankkinut. Suojaan olet sen istuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii onki. Muita piänempiäki on, mutta niillä on useen nii perustaimia, että oon kattellu ne jo monehe kertaha. Olis ollu montaki kohtaa, mihinkä peruukin olis voinu laittaa, ehkä parempiaki. Jos tarttoo uusinnan, vaihran paikkaa.

      Poista
  5. Onpas mukavan tuntuinen taimitarha. Sellaisissa on aina kiva käydä. Ja kiva kun voi auttaa lapsiaan taimivalinnoissa. Minäkin olen antanut tyttärilleni kuunliljoja tänä kesänä. Peruukkipensas ihan uusi juttu minulle. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimistot on kesääsin suasikkipaikkoja, jostaki kumman syystä:) Ny pitää pitää piäni tauko, että sais kaikki istutettua. Suurin osa flikan kukkapenkin kasviista onki multa. Monesta kasvistahan on helappo ottaa jakotaimia ja joskus pitää saara tilaa uusille. Kiitos, samoon!

      Poista
  6. Ei ole tuollakaan tullut pitkään aikaan käytyä. Joskus silloin kun se oli uusi.

    Minä olen joskus ajatellut hankkia tuon peruukkipensaan, mutta kun katselin sen menestymisvyöhykettä niin en sitten sitä ostanut. Vyöhykkeet I-II (III). Kyllä sen varmaan saa menestymään kun tekeen hyvän talvisuojauksen, mutta itse olen niin laiska niitä laittamaan.

    VastaaPoista
  7. Tulleko sen nimi siitä kun pitää pistää sille peruukki suojaks talvee vastaan? :)
    Ei täällä ole tuollasia hienouksia nähty eikä kuultu.
    Yleensä näissä kaupoissa ja marketeissa kuivattaat kaikki kukat, jotta ihan sydämeen koskee kun näkee ne. Ei kai oo vettä niillä.
    Voi kun joskus pääsis kunnon taimistolle ison tukun rahaa mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voishan nimi siitäki tulla, mutta taitaa kukinnosta kuitenki. Kukkies kunnolla, sen päällä on pörröösen näkööne kerros, ku peruukki. Tokavipas kuvas näkyy osviittaa mitä tarkootan. Täälä on kyllä tosihyvät taimistot. Eurot kyllä hupenoo vauhrilla. Valitettavasti.

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...