perjantai 30. syyskuuta 2016

Syyskuun viimmeesen päivän kukkijoota

Kummasti vaa löytyy viälä kukintaa. Ei nii loistokasta, mutta kuitenki joitaki sitkeetä sissiä.





Kolomiopenkis, karpaattienkello on osoottautunu tänä vuanna pitkäaikaaseksi kukkijaksi. Kai siksi, että oon antanu siämentää, enkä oo harannu taimilta niskoja nuri ja siämentaimet kukkiivat eri aikaha.



Neilikkaruusukki jaksaa aina vaa. Mun suasikkiruusuja, eihä mulla mitää jaloruusuja ookkaa. Kukkiivat heinäkuun aluusta lumen tulohon asti.





Tämän kesääne, vaalianpunaanenki kerkes aloottamahan toisen kiarroksen.






Kaaripenkis, vallihauran viäres, pinkki laukkaneilikka jaksaa kukkia yhyres kukintansa aloottavan komianmaksaruahon kans.





Keväällä, puutarhamessuulta ostettu punaane esikko o kukkinu jo tovin, toista kiarrosta.






Samoo violetti esikko.





Kesällä ostettu 'Elke' -kurijenpoloviki kukkii toistamisehe.






Postipoluulla kukkii valakoone laukkaneilikka.





Kuusiympyräs kukoostaa kukinnan maratoonari, pikkusyrän.





Pohojoospäärys, sinikuunlilijojen tilalla, kukkiivat ensimmäästä syksyänsä, varijoasterit.








Leimupenkis, ihana löytö Plantsusta, kurijenpolovi nimeltänsä 'Sanne' on kukkinu koko kesän. Matala, tummalehtine, vaa viis senttine maanpeittäjä. Toivon talavenkestua, pliiiiiiis!


Etupihan syys.




Tänää oon kaivellu sipulia maaha. Jotenki tuntuu siltä, ettei ne lopu ollenkaa. Pyhänä taas kaivuu jatkuu. Huamenna meen käsityämessuulle.

Syyskuu on kohta lusittu, joten....... hyvää lokakuuta!

37 kommenttia:

  1. Olen niin innoissani katsellut toisten syyskuvia, että olen melkein unohtanut kuvata omaa puutarhaani :) Intoa sipulien istutukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevääsestä perenna ja kärhökarosta masentunehena, oon koko kesän kuvannu laiskanlaasesti.....Pakkohan non kaivaa ku on tullu hankittua, mutta mihinähän se into luuhaa.

      Poista
  2. Syyskuu oli kyllä koria. Kesän sateiden jälkeen saatiin sentään vähän aurinkoa. Ruskakin on ollut sangen erinomainen, joten kyllä kelpaa. Lämpöjen puolesta ei uskois lokakuun alkavan. Usein täällä ensilumi tulee noin 16. päivän tietämillä. Monasti se vain käväisee hetken maassa sulaen pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koria oli, piristi kummasti, vaikka illat rupes pimenöhö. Samoohin aikoohi meilläki ens lumet ruukaa käväästä. Mahtaa tulla samoosta pilivistä.

      Poista
  3. Ihmeen paljon vielä kukkii! Syyskuu meni todella nopeasti ja oli kyllä ihanaa, kun oli niin hyvät kelit. On pystynyt tehdä pihahommiakin poutasäässä.
    Meillä oli kiva messupäivä, eikä siellä ollut liikaa tungostakaan. Aika nopsasti tuli se lähtö, en paljoa ehtinyt suunnitella. Löytöjäkin tarttui mukaan, ensi vuoden kalentereita itelle ja lahjaksi, kirjoja ja tiskirättejä. Lankavasta haettiin ekaksi matonkudella ja lankoja. Onpa sitten syksylle tekemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkinä kirjoista, Saila Roution Kukkia sipuleista -kirjaa sai viitosella.

      Poista
    2. Tänää oli ihimisiä ku meren mutaa. Paikkapaikoon kauhia tungos. Muutaman kirijan mäki ostin ja jotaki muuta piäntä. Sailan kirija oli jo ennestänsä. Parikymmentä vuatta sitte olisin kantanu siältä tavaraa selekä vääräs. Ny oon tullu nii laiskaksi, ettei huvita teherä käsillä palio mitää.

      Poista
  4. Lämmin syksy onkin saanut monet kukat kukinnassa uusintakierrokselle. Tosin jotkin perennat kuten karpaattienkello ovat kukkineet koko kesän ja sksyn ajan. Hienot esikot. Minä en saa niitä menestymään sitten millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiärä, kuinka nua mun esikot menöö talaven yli. Viimme talavi vei multa monta esikkua.

      Poista
  5. Toivottavasti saat Sannen talveentumaan. Mukavasti näkyy lykkäävän versoa maata peittäen. Kylläpä puutarhassasi kukkii vielä runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niis jo muutama punaane lehti, jospa ne siitä. Yllättävän palio löytyy kukkia, ku rupiaa oikee kattomaha.

      Poista
  6. Johtunee varmaan kuivasta ja lämpimästä syyskuusta, että kukkasi kukkivat vielä. Hyvää lokakuuta sullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet onki piristyny huamattavasti. Luuloovakkohan raukat, että o jo kevät.

      Poista
  7. Onpas hurjan paljon kaikkea kaunista kukkivaa vielä sinulla! Minulla on muuten tuota laukkaneilikkaa ja se kukki kesäkuussa jo. Ollaan eri aikatauluissa näemmä. Tahtoisin kovasti tuota asteria, mistä sitä löysit, saanko udella? Käsityömessut kuulostavat hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkiiko sulla laukkaneilikka vaa kesäkuus? Nua on ollu mulla keväästä asti ja non kukkinu, enemmä tai vähemmä koko kesän. Oon kylläki saksinu kukkinehet pois. Asterin löyrin Sundilta. Käsityämessuulla on monen kiriavaa myyjää. Osittain menöö mun mittapuun mukaha askartelunki pualelle, mutta mistähän se raja mahtaakaa mennä. Sellaasta asiahan kuulumatonta hömppää oli tosi vähä.

      Poista
  8. Hienosti kukkii karpaattienkello! Tuo neloskuvan kukkapenkki on kaunis, jotenkin harmoninen. Näin juuri metsässä kukkivan metsäkurjenpolven, tuli kiva tuulahdus kesäkuuta mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon yrittänykki suunnitella istutuksista selekeetä. Tuppaa nykyysi jäärä vaa yritykseksi, ku pitää hamuta nii palio erilaasia kasvia.
      Pianhan on jo kesäkuu :) vai onko toiveajattelua!

      Poista
  9. Ihanasti kukkii vielä. Sinun syyspuutarhasi on kaunis kukkineen ja havoineen.
    Neilikkaruusu on meilläkin vielä kukassa. Mutta varjoastereista en ole nähnyt jälkeäkään ja istutin ne sentään viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon että tua pinkkiki seleviääs talavesta. Muut färit on ollukki jo ennemmi. Auts! Jotenki oletin, että varijoasteri olis kestävä. Taitaa olla kyllä tääläpäi uus tulokas, ku en oo ennemmi siihe törmänny. Tai sitte en oo tarvinnu variohon valakoosta syyskukkaa.

      Poista
  10. Neilikkaruusu kukkii vielä meilläkin, kun muut ovat jo lopettaneet. No, löytyi Ritausmastakin vielä uusia nuppuja.
    Kuten Irene tuossa totesi, puutarhasi on niin kaunis ja tasapainoinen.
    Sipulien istuttaminen on tylsää, mutta kevään kukinnan vuoksi sen tekee vaikka väkisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erellises puutarhas oli tuata tummanpunaasta neilikkaruusua ja soli kaikkista kovin kukkija koko puutarhas. En silloon eres tiännykkää muista färiistä yhtää mitää. Sipulien istuttamine on toooosi tylysää. Mtää ei näy, vaikka kuinka kaivat.

      Poista
  11. Sipuleiden istuttaminen ei ole minunkaan lempipuuhaa mutta sen kestää kun yrittää ajatella kevään kukkaloistoa. Elke on kaunis kurjenpolvi, minullakin kukki uudestaan vaikka on tämän kevään hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikken tykkääkkää sipulien kaivamisesta, nii tänäänki hain viälä lisää... hah! Taitaa olla ennätysmäärä. Elke on mullekki uus tuttavuus. Puutarhakaveri sitä istutti viimme vuanna ja ku se kukkii nii kauvan, mäki halusin sitä.

      Poista
  12. Sinulla on piha näin syksylläkin niin komia ja kaunis.

    VastaaPoista
  13. Teiltähän löytyy vielä vaikka kuinka paljon kukkivia, meillä ne on jo todella vähissä.
    Kukkasipulit on meillä jo maassa, jos en sitten eksy tarjoushyllyille myöhemmin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullei oo viäläkää kaikki, vaikka eilisen päivän olinki pihalla. Hommat rönsyää aiva muihi töihi ku sipulien piiloottamisehe.

      Poista
  14. Kaunista, syksyistä kukintaa! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Ohhoh.. onpas vielä kukkivia.. ihanaa kun saa nauttia pitkälle syksyä kukista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon yrittäny istuttaa syksyllä kukkivia kasvia. Muutama kukkaki ilahruttaa.

      Poista
  16. Upeita syysvärejä pihassasi ja vielä tuollanen määrä kukkijoita! Niille joutuu nostaa hattua, kun jaksavat ja jaksavat, aina vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkooset päivät on kivasti pirentäny kukinta-aikaa. Tällä viikolla taitaa kukat loppua. On nii monta kylymää yätä tiaros.

      Poista
  17. Näyttääpäs hyvälle tuossa viimeisessä kuvassa!
    Niin, ja siellähän kukkii vielä vaikka mitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika färitöntä jo, mutta ryhtiä viälä löytyy. Ei taira viikonpäästä enää olla. Yksittääsiä kukkia o viälä joitaki.

      Poista
  18. Voi ei, oliko ne käsityömessut tänä viikonloppuna, multa meni aivan ohi! Ihania silmäniloja vielä puutarhassasi ja kevään kukinta on taas taattu. Mäkin kaivelin tänään sipuleita maahan, ihan maltilla tosin tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, tänä viikonloppuna olivat. Aika vähä niiton mainostettuki. Oon tavannu siälä käyrä ja varaan lomittajanki etukätehe, ei pääse ohi.
      Mullon viälä osa kaivelematta. Eiköhän ne ens viikolla tuu hoiretuksi.

      Poista
  19. Kukkijoissasi on jotenkin leppoinen tunnelma. Lieneekö kyse itse kuvista vai jutuista kuvien yhteydessä.

    Kirjailin korvan taakse taas muistiinpanoja neilikkaruususta ja tuosta kurjenpolvesta. Kun saat sen talvehtimaan ja hihkaisest siitä, olen jo puolivälissä hankkimassa purppuralehtistä kaunokaista.

    Kiitos vinkeistä!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...