lauantai 13. elokuuta 2016

Avoomet puutarhat 7.8.2016 osa II

Pedersödestä lähärettihin ajelemahan Piatarsaaren irylliselle,  puutaloalueelle, joka on Suamen suurin yhtenääne vanaha puutalookaupunginosa. Samaa henkiä ku Raumalla, muttei nii kruusattuja taloja. Piänen ettinnän jäläkihi löytyy oikia osooteski.


Kaupunkipuutarha pohjoisnummella

Taloothan on karus kiinni ja useemmiten pihat airattuja. Portista mentihin ihanahan viheriähän keitaasehen. Johona oli kokohonsa nähären (600m2) saatu mahtumahan palio.


Het portilla oli kotoosen näkööstä ja aitahan oli pantu viaraalijooren kultaaset säännöt.






Piänes pihas joka neliö oli käytös. Talojen välis oli kiärrätysmateriaaliista tehty kesähuanes. Jotaki tuan tyylistä "kasvaria"mäki haluan. Eres oli toine suuremmista vesiaiheesta, jonka toisella pualella oli  katettu perkoola.



Seki oli tehty vanhoosta lauroosta. Kalusteis oli käytetty iloosia färiä.



Toine piänempi vesiaihe.



Istutukset oli runsahia.





Kiviä ja puuta oli käytetty hyvin hyäryksi rajauksis ja pihan jäsentelys. "Leikkimökki" oli tehty ulukorakennuksehen. Ramppaki mahtuu nurmikolle, jota en eres heti huamannukkaa, ku oli nii hyvi piilootettu kasviilla.








Nurmialueella oli kasvariki ja paikan henkehen sopivat puutarhakalustehet. Emännän kans maisteltihi, olikoseny kirveliä, joka maistuu lakulle. Sitä pitää saara. Mulla meni hetki ennenku tajusin, että naapurit on ihan kiinni. Se ei kuitenkaa yhtää haitannu, ku puutarhas oli nii palio viheriää ja  siitä oli rakennettu oma piäni keiras. (Aivan eri tunne ku asuntomessuulla.)




SagaS puutarha

Viimmeene tämän alueen puutarha oli Luaron saarella. Sinne mentihin hianua mutkittelevaa tiätä pitki. Kaunista maisemaa, johona näkyy vettäki. Se saa tällääsen maakravun aina hereelle.


Ensimmääne kuva piti ottaa heti tiänhaarasta. Harvinaasen komia roskiskatos.... ja kärhöki.



Syrän oli het menetetty - kalliota!



'Purple Plena' viinikärhö.



Olisko tämä salakoruusu - hianon färine.





..........Ja mikkä valakooset sinisarijat. Nelijä vuatta vanahat juurakot.






Istutusalueet oli runsahia, vaikka puutarhaa on tehty vasta nelijä vuatta.



Toine tämän kesän rojektiista oli viälä pikkuusen kesken. Komia! Kasvarista ja sen valamistumisvaiheista voit lukia lisää Sagan plokista Sagas trädgård.




Kotimatkalla oli ihan pakko teherä piäni lenkki.




 Jo menomatkalla nähtihi tämä liikenneympyrä. Tulomatkalla  oli kamera viritetty ja nauratettihi/raivostutettihi muutamaa autua, ku kiärrettihi ylimäärääne rinki - moomma maalta.




Nii komiaa ja nii yksinkertaasesti toteutettu. Oottako nähäny komeeta liikenneympyröötä? Mihinä?



Seuralaasella oli iltameno, muttaku kello ei ollu viälä viittäkää, tuumasin käväästä viälä Lapualla.



Eevan Puutarha


Erellisellä kerralla ku puutarha oli auki, en keriinny käyrä, mutta ny kerkesin.







Etupihalta oli poistettu pensasaita ja tilalla  oli uusia istutuksia.






Nurmikon tilalla kivituhkaa ja pyäriät askellaatat, jokka houkutteli kulukemahan eteheppäi.






Lasitettu terassi - niin kare. Kivipenkit sopii hyvin tyylihi.



Terassiltapäi.






Takapihalla oli aaltoolevia, yhtenääsiä istutusalueeta.



Pihan perällä oli kivasti kivillä reunustettu alue. Tuumaustualiki löytyy :) 

Eeva pitää plokia nimellä Poutapilvien puutarhassa ja juttu puutarhasta on keväällä ilimestynehes KesäPuutarhat-leheres.


Vauhrilla hurahti Avoomet puutarha-päivä. Kiva oli kiärtää ja nähärä nii erilaasia puutarhoja ja jutella osan omistajien kans vähä pitempähänki. Ihimisillä on nii kivoja puutarhatyyliä. Monta ireaa jäi miälehen muhimahan. Saas nähärä, mihinkä aikahan avoomet on ens vuanna.  Sitä orotelles.....


Viättäkää mukavia hetkiä puutarhas!

21 kommenttia:

  1. Pitänee retkeillä tuonne etelän suuntaan - hienoja puutarhoja! Teillä on ollut täyslaidallinen hienoa puutarhamatkailua.

    Oletkos ajatellut osallistua itte avaamalla puutarhasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Puutarhamatkaalua parhaimmillaan. Sää suasii ja puutarhat oli suht liki toistansa. Kerkes käyrä mones samalla kiarroksella.
      Joskus oon ajatellu, joskus :)

      Poista
  2. Karttaa katselin ja ihmettelin, kun esim. Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla ei montaa puutarhaa ollut ilmoittautunut Avoimiin, vaikka tiedän siellä olevan upeita luomuksia. Rannikolla sitten jo vähän tiheämmin; hyvä, kun kävit näissä puutarhoissa ja jaat niistä muillekin. Hienoja olivat kaikki, myös kaksi edellisen postauksen puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mäki ihimettelin. Seinäjoen ja Lapuan muut puutarhat oon jo kiärtäny erellisinä vuasina. Ny piti vaihtaa suuntaa. Seinäjoella ja Kauhavallaki on pyäriny puutarhakilipaalut monia vuasia ja niis on ollu hianoja pihoja. Mihinkä neki on ny karonnu? Ja monta muutaki olis.

      Poista
  3. Hienoja puutarhoja, kiitos taas niiden esittelystä! Olen liikenneympyräfani siinä mielessä, että aina katselen niiden istutuksia. Joskus oon haaveillu, että kun vois kuvata (kaikki) Suomen liikenneympyrät ja tehdä niistä kirja. Ennen matkailtiin paljon miehen kanssa eri puolella Suomea ja silloin näki tosi upeita liikenneympyröitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus näköö tosi hianoja ja hyvin hoirettuja liikenneympyröötä. Niistä tuloo hyvä miäli. Olis kiva kirijairea :)

      Poista
  4. Kyllä sitä on monenlaista nättiä ja kivaa :) Roskakatos on kyllä kiva, munki pitäs tehä jonkulainen vielä tässä joskus.
    Tuo liikenneympyräki on hieno, siitäpä sain taas pari ajatusta itelleki. Täällä päin ei ole kyllä kovin kehumista ympyröillä, rikkakasvit valtaa vapaasti istutuksia...monesti oon ihmetelly että miksi niihin mitään edes istutetaan kun ei niitä kukaan näytä hoitavan. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on kiva jos kuvista löytää jotaki sopivaa omallekki pihalle. Paree olis sitte vaa antaa luannonkukkien kasvaa ympyräs ja niittää se loppukesästä matalaksi.

      Poista
  5. Kiitos kierroksesta. Saga S puutarhalla kävinkin, mutta nämä toiset jäi käymättä. Ihana kierrellä ja etsiä itselle sopivia vinkkejä ja ideoita. Kaikkiahan ei voi sellasenaan välttämättä omalle pihalle toteuttaa, mutta soveltaa voi useimmiten.
    Mun mielestä tämä tapahtuma vois olla ainakin pari viikkoa aikasemmin. Tahtoo kaikki ehtiä kukkia ja puutarha on melkeen kasvanut ulos itestään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soveltamista muiren ireat useen vaatii.
      Heinäkuushan ei oo viälä ollukkaa. Olisko yleene lomakuukausi syynä. Silloon olis kyllä monella maharollisuus liittää kesälomareissuhun joku kaukaasempiki kohore. Tähän aikahan rupiaa olemahan kukinnat jo ehtoopualella, varsinki nykku kärhökkää ei kuki.

      Poista
  6. kauniita ovat! Kiitos kierroksesta

    VastaaPoista
  7. Kiitos esittelystä..itse en ole koskaan käynnyt näissä avoimissa kuvioissa. Tuli kuvistakin monta ideaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmääsellä kerralla oli het nii miälenkiintoosia puutarhoja avoomena, että oli kiva lähtiä paikanpäälle kattomahan. Siitä se sitte lähti, putki jäi päälle... Kuvat näyttää vaa pikkuriikkisen palan, mutta hyvä jos niistä sai jotaki ireoota.

      Poista
  8. Ehditte nähdä monta mielenkiintoista puutarhaa avoimien puutarhojen päivänä!
    Ihailen nykyisin vanhoja heinäseipäitä, kun näen niitä kuvissa tai puutarhoissa. Nuorena jouduin viettämään suuren osan kesästä heinäpellolla "ukottamassa" heiniä seipäille. Aika on jo kullannut muistot ja heinäseipäät edustavat nykyään vanhaa maalaisromantiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ku ensimmääses puutarhas oltihin het kahareltatoista ja kolome ensimmäästä oli liki toistansa, kerkes käyrä mones paikas. Omakohtaasia kokemuksia seivästämisestä mullaki ja heinäseipähien käytön laitan kans aina merkille.

      Poista
  9. Hienoja olivat pihatkin, mutta erityisen ihastunut olin liikenneympyrään. Maalaisille on kaikki sallittua.

    VastaaPoista
  10. Kauniita pihoja on ollut teillä päin. Hieno on liikenneympyräkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On!... Liikenneympyrä oli kaikes yksinkertaasuures tosi hiano.

      Poista
  11. Molemmat rannikon puutarhat oli ihania, vaikkakin niin erilaisia!
    Ja aika upea liikenneympyrä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän täs puutarhatouhus onki nii miälenkiintoosta, ku kahta samallaasta ei oo.

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...