torstai 4. elokuuta 2016

Lomareissu

Meirän lomareissuhan on Kuninkuusravireissu. Tänä vuanna noli Turuus. Ny oli kyllä näistä reissuusta paras reissu ikinä. 



Jouruun (sain) ajella yksikseen perijantaina Turkuhu (isäntä tuli vasta yällä) ja tiätenki kaarroon kaaran jo menomatkalla  Viherlassilan pihalle.



Ja heti oli vastas näitä ihania ruasteesia istutusastioota. Onneksi olivat nii ruakottoman kallihia, ettei tarvinnu eres harkita. Ruastunehet pellisangoot ja tynnörit saa luvan ajaa saman asian.



Esillä oli pari paviljonkia - ruasteesia.



Kasvari oli aivan täynnä erilaasia kaktuksia ja muita lämpyä vaativia kasvia ja muuta rekvisiittaa. Ihanin kaikista, oli tua kumollansa oleva tynnöri. Muutamalle tuallaaselle olis heti käyttyä.



Ostin muutaman kasvinki. Pääasias uuret samanmooset kuallehien tilalle. Kassa oli avulias ja kasteli purkit ja antoo viälä jätesäkinki, ettei auto kastu.



Lauantaiaamuna kävääsin sitte Kauppilas. Tykkäsin enemmä tästä paikasta.






Ruukkutarijonta oli tääläki aika musta-valakoosta. Ei nua oikee navetannurkalle passaa :D



Muatohon leikatut tuijat oli sitte hianon näköösiä ja kärhöki siinä kukkii.






Voi ku asuus etelämpänä. Piha olis varmasti täynnä tällääsiä vaahteroota.......







.......mutta tyyryyn sitte näihi. Lisää jaloangervoja ja muutama uus kärhöki, vaikka oonki sanonu, etten uusia tänä kesänä laita. No, eihän sitä malttanu kuitenkaa iha iliman kärhöjä, ku oli nii palio erilaasia tariolla.


Apteekkimuseo ja Qwensellin talo.



Turuus asuu yks mun flikkaserkuusta ja nykku oltihi samalla paikkakunnalla nii tehtihi treffit. On se kumma juttu, vaikka kersana ollaha palioki tekemisis, aikuusiällä ku tuloo omat elämät, nii kanssakäymiset monesti jää. Mekää ei olla nähty ku ohimenne muutaman kerra. Mutta juttu luisti heti, hauskaa oli ja aika kuluu ku siivillä. Serkku esitteli kaupunkia mm. nämä Turuun vanhimmat rakennukset Aura-joen rannalla.....







........takapihalla.......



.....oli aivan ihana 1700 -luvun Cafe Qwensel. Suajaasella sisäpihalla oli pöytiä ja tualia. 



Sisältä tilatut kaffit ja syätävät tuatihi pöytihi, kaffit piänellä kaffipannulla.



 Aivan ihania yksityyskohtia. Siistiä.







Oltihin me kunkkariiski, pyhänä. Uus kuningas o Vitter......






........ja Saaga S uusii kuningattaren tittelinsä.



Lähärettihi kotia vasta maanantaina, Vanhan Rauman kautta.



Hianot kesäkuteet.







Aiva mahtavan näköösiä taloja.



Tairokkahia yksityyskohtia.



Kituränniki löytyy.


Suamen kapein katu.




 Vanhas Raumas olisin ollu vaikka koko päivän ja kiärrelly piäniis putiikiis......mutta ku on isännän kans matkas, se ei käy......se ei kertakaikkiaan käy.......



Mukava reissu. Harvinaasen monipualine ja pitkä. Kotona orottiki  auennu puulilijan kukka. Ihana, vaikka onki nua känääne. Ja pitkä nurmikko, jota sai heti ruveta leikkaamahan. Sitte onki satanu jokavälis salamooren kera. Satamattomina hetkinä oon kaivellu ostoksia maaha.


Mukavaa loppuviikkua!

20 kommenttia:

  1. Olipas ihana reissu. Kun yksin sait ajella niin pääsit parille komealle taimitarhalle. Eipä isännät juuri jaksa vartoa, kun niissä kuluu niin paljon aikaa.
    Tuohon tynnyriin iskin silmäni. Voisiko se toimia sadevesitynnyrinä? Meille niitä tarvittaisiin ainakin kaksi sisääntulon molemmin puolin, kun kattovedet pitäisi johonkin kerätä. Nyt on pari kamalaa muovista väliaikaisesti.
    Hauskanäköisen kahvilan valitsitte. Ja sitten pääsit vielä Raumalle - kauniiseen "pitsikaupunkiin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Mäku en nii kauhiasti nuasta hevoosista kuitenkaa piittaa. Muuta ohojelmaa oli sopivasti.
      Kyllä tuallaaset "tammitynnörit" pitää vettä, ku ne on ensi paisuttanu. Noliski hianot rännien alla.
      Kaffila oli nii piilos, että se piti tiätää. Multa olis menny ohi tykkönään. Ihime. ku isäntä suastuu tekemähän mutkan. Useen päästellähä suarinta tiätä kotia.

      Poista
  2. Mukava reissu sinulla. Kyllä yksin tai naisporukassa kannattaa mennä shoppailemaan, ei miehistä oo ku haittaa kaupoilla :D

    VastaaPoista
  3. Ihana reissu! Sama kokemus, olin lapsena ja teininä bestis serkkuni kanssa, aikuisena kului yli 10 vuotta ettei edes tavattu, kun asuttin eri maissa. Nyt nähdään ehkä kerran vuodessa ja heti on sama bestis-olo. Kun synkkaa niin synkkaa, se ei miksikään muutu.
    Turussa on hyvät puutarhamyymälät nuo 2, mäkin tykkään Kauppilasta, tosin käyn siellä paljon useammin kun osuu vaarallisen usein mun reitin varrelle ;-)
    Onnea ja menestystä sun uusille taimille ja sopivasti vettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihän se on. Toisten kans sujuu ja toisten kans sitte taas ei.
      Tämä oli mun toine Kauppila käynti. Erellisestä on hm....15 vuatta.
      Vettä kasvit ainaki saa. Nykki on satanu kohta kuus tuntia yhtä soittua.

      Poista
  4. Olipa sinulla oikea täyskymppireissu. Minäkin tykkäsin enemmän Kauppilasta. Ainakin sieltä löytyi helpommin ostettavaa ja ehkä myös hivenen edullisemmin. Valikoimakin tuntui paremmalta. Pitkään olen etsiskellyt isokokoisia ruukkuja, mutta polyronttinkiset korkeat mustat ruukut eivät vain meille käy. Vaan enpä kyllä maksaisi 300 euroa ruukusta, vaikka rahaa olisi enemmänkin. Onneksi ei edes moista vaihtoehtoa tarvitse liiemmin miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Meillä oli molemmilla ykkösluakan perijantai. Mulla perillä, taimitarha ja serkku ja Isäntä tuli kaharen kolomikymppisen flikan kyytis perästä ;D
      Kauppilan esillepano oli jotenki näyttävempää. Kasvivalikoomaki oli miälestäni monipualisempaa. Pysyyn kuitenki paremmin perennapualella. Puiren päälle en eres kattonu ja puskakki vaa vilikaasin.

      Poista
  5. Kuulostipa mukavalta reissulta. Ihania ruosteisia ruukkuja, mutta mitäs sitten muutaman vuoden päästä kun ne ovat ihan out muodista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Jos tuallaaset ostaa, nii niitä on vaa katteltava. Isoommat maksoo 500 euroa. Huh!

      Poista
  6. Teillä onkin ollut mukava reissu. Kivoja juttuja näkyy olevan tarjolla taimistoilla; ei meillä päin tuollaisia ole. Vanha Rauma on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälon muutama hyvä taimisto, mikkä on aika monipualisia. Ei kuitenkaa nii laajaa valikoomaa oo, mitä Turuus. Raumalle vois teherä ihan oman reissun - akkaporukalla :)

      Poista
  7. On noiden ruukkujen kate kohdallaan. Tuollaisia tekis aikasta halavalla rautakaupan tarjonnasta hitsausvehkeillä. Rumpuputkina käyttävät tuollaista, saanee metritavarana.

    Kunkkareissa on aina oma tunnelmansa ja parhaat siellä ottaa mittaa toisistaan. Kesän huipputapahtuma. Sait sitten mukavan puutarhakierroksen kaupantekijäisinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii, niimpä tiätysti.
      Kunkkariis on tosiaanki oma tunnelmansa, mutta son toisaalta tosi pitkäveteestä. Varsinki ku oon jääny pikkuusen pois hevooshommista. Siksi yritänki aina sovittaa jotaki puutarhahan liittyvää mulle, vaikka isäntä siitä aina mutajaaki.

      Poista
  8. Ihanalta reissulta kuulostaa ja näyttää! Taimistot on vaarallisia paikkoja, tuollaisten ihanuuksien äärellä voi yksi omaisuus hävitä ihan huomaamatta. Kiitos kun vinkkasit tuosta kahvilasta, en ollut tuollaisesta kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi vaarallisia, varsinki ku pääsöö harvoon näi suurihi myymälööhi. Oli aivan liian palio kaikkia houkutuksia. Ole hyvä! Seuraavalla kerralla kaffit Cafe Qwensellis.

      Poista
  9. Molemmat kaupungit on täynnä ihanuuksia. Sulla on ens talven pakkasilla paljon muisteltavaa kuvien kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempihi jäi viälä palio katteltavaa. Kyllä :)

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...