perjantai 28. toukokuuta 2021

Narsissisikermä

Hyytävä kylymyys jatkuu, mikei tunnu rassaavan ku puutarhuria. Kasvit kasvaavat ja kukkiivat ilimoosta piittaamata. Kukinnalle tällääset koliat säät on useemmiten parempiki vaihtoehto, ku läkähryttävät helteet, mutta sais eres jotaki siltä väliltä.

Peltopenkki pellolta kuvattuna.
Nämä piti kuvata pelloltapäi. Narsissithan kääntäävät kukkansa aina aurinkohonpäi ja siksi mulla onki niitä pääsääntöösesti etupihan pualella ja ulukorakennusten seinustoolla. Tähän etelänpualella olevahan, peltopenkkihin oon vuasien saatos kaivanu joitaki surkeeta jakosipulia tai muuten "vääräs" paikas kasvanehia tulppuja. Siinä ne tykkää kukkia ja lisääntyä. Syksyllä mylläsin rikkaruahottunehen penkin ja otin sipuliryppähät taltehen. Siirrin penkkihin kaaripenkin kualanpioonin. Jaoon sen viitehen osahan. Kaikki ovat hengis ja sipulikukakki rehottaa. 

Peltopenkki on nimensä mukaasesti pellon reunas. Ohan siinä rajaoja välis, mikä kasvaa täynnä koiranputkia, karriaasta ja nokkoosta ym. Toivottavasti kualanpiooni pitää pintansa niitä vastahan paremmin ku preerianmesiangervo. Niitä muutaman henkilairan pelastin hanhikkipenkkihin.

Kualanpioonien jakotaimis näkyy kaikis nuppuja. Airanne o viälä harvaa ja matalaa, mutta eiköhän se siitä tuuhetu.

'Princess Zaide'
Tänä keväänä narsissit kukkiivat hyvi. Navetan seinustoolla on varhaasimmat jo lakastumahan päi, osa o parahammillansa ja myähääsemmät vasta alootteloovat.

'Actaea'
Näistä tykkään. Ovat kestäviä, kukkiivat pitkähän ja lisääntyyvät kiitettävästi. Kaverina kukkii pitkäpalako. Mullon samoja narskuja katajakulumaski, mutton nii varijooses paikas, että kukkiivat aina jäläkijunas. Täs nurkkapenkis kerkiää hyvin muiren joukkohon.

'Pipers End' 
Syksyllä ostin kaks pussia narsissia. Valakooset kaivoon paviljongin viärehen......

'Orange Juice' 
.......ja kellertävät alappiruusun viärehen, punaasen pallohortessan taa. Kuvas näyttivät kyllä palio voimakkahamman keltaasilta, mutta kyllä tällääne hailuunenki mulle passaa. Melekeempä paremmi.

'Golden Ducat'
Kaaripenkis o sitte sitä kunnon keltaasta, oikee kerrattuna. Sateestahan nämä eivät sitte tykkää ja osa kukkavarsista onki katkennu satees ja rajus tuulis.

Kärhötelinehen toisella pualella o jotaki tuntematonta. Kait jostaki sekootuspussista.

Vasemmalla 'Golden Ducat' ja oikialla kerrotumpi 'Ice King' ja 'White Marvel'
Kolomantena samas kaaripenkin narsissiryppähäs o kaks samantyyppistä hempiää valakokellervää, kerrottua narsissia. Täs kuvas ei tiätenkää näy yhtäkää Marvellia.

Onneksi taitaa säät lämmetä. Voi kuskata taimikasvatuksiaki jo terassille ku ei tartte pelijätä öisin niiren pualesta. Joten .......

Aurinkoosta viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Upea kimara narsisseja. Täällä alkaa okemaan kaikkien kukinta jo ohitse. Otin pari nimeä näistä talteen ja yritän etsiä samoja tänne meillekin. Suosikkejani oli tuo valkoinen prinsessa ja hailun keltainen😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman päivän aikana o monen kukinta tääläki jo rapistunu. Narsissia on yllättävän monellaasia. On mukava ku löytää jotaki uutta.

      Poista
  2. Pellonlaidan kukka-aidanne on kaunis ja kiva idea. Mitä muuta sinne nousee kuolanpionien lisäksi narsissien ja tulppujen jälkeen?
    Narsisseista Actaea nousee minunkin suosikikseni. Sinun Orange Juicesi on oikeastaan nätin keltainen. Taidanpa laittaa nimen talteen.
    Tällainen viileä keli on ollut otollista sipulikukille. Narsissit jo meillä lopettavat. Muutkin kuin sateessa nöyrtyneet. Nyt sääennusteet näyttävät lupaavilta, joten ehkä kesäkuu tuo mukanaan oikean kesän. Toivotaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinon toisespääs yks lipstikkapuska, eikä sitte muuta. Son nii kapia, ettei siihe maharu. Eihän sitä tiärä, vaikka joskus leveniski :)
      Kyllä tääläki o jo narskujen kukinta menos pois. Tulput rupiaa vuarostansa loistamahan. Ny näyttää säätiarootus oikee hyvältä. Just sopivalta tänne, ei ainakaa viälä oo menos liian kuumaksikaa. Kiitos, samoon!

      Poista
  3. Ihan mahtavaa, että kuolanpionit kukkivat jakamisesta huolimatta. Tuosta aidanteesta tulee tosi hieno, kunhan pionit pulskistuvat ja asettuvat kunnolla paikoilleen.
    Kaunis on tuo valkoinen Actaea, minulla osa narsisseista taittui sateen johdosta, minkäs sille mahtaa.
    kaukaasianpitkäpalko on kukkinut todella pitkään tänä keväänä, sille varmaan on sopinut viileä sää.
    Mukavaa viikonloppua ja toivotaan lämpöä edes vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kualanpiooni oli varmasti jo keriinny kehittämähän kukka-aiheet valamihiksi, ennenku ryhyryyn jakopuuhihin. Juurakko oli ihan älyttömän isoo, mullat karisi kaikki pois ja ku viälä juurakko hajos ittestänsä palooksi, nii oli hyvä ku palat pysyyvät eres hengis. Kukinnasta en eres unelmoonu.
      Varsinki kerratut o herkkiä taittumahan. Tua nurkkapenkin pikäpalako ei varmastikkaa kauvaa kuki, jos ny ilimat lämpee. Siinon aika kuuma paikka. Kiitos, samoon!

      Poista
  4. Upeita narsisseja ja muita kukkijoita. Ihana tuo pellonreunus kuva :)

    VastaaPoista
  5. Ihania narsisseja. Meillä kukinta alkaa kohta olla ohi.
    Täällä meillä on tänään ollut suht' lämmin ja aurinkoinen päivä. Nyt illalla alkoi satamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläki loppupualella. Äkkiää ne ränsistyyvät ku non kukkansa kukkinu. Täälon tuullu ainavaa. Josko ny lämpees. Satanu ei oo muutamahan päivähän.

      Poista
  6. Ihania narsisseja, tosi somia valkoisia, esim Actaea. Tuo pellonvieruspenkki on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Actaea' on kestäväki. Istutin katajakulumahan ensimmäästen narskujen joukos ja ainavaa porskuttaa. Peltopenkki o jo täynnä narskuja. Nykki pitääs pari puskaa jakaa, mutta mihinkä ny sullon ylimäärääset sipulit?!

      Poista
  7. Hieno sikermä narsisseja, kaikki kivan värisiä ja näköisiä. Sääennuste näyttää lupaavalta, tosin viikonloppuna on vielä tänne luvassa kylmiä öitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä kertyny. Näis kuvishan ei kaikki näy. Ny tais mennä viimmeenen nollan pinnas pyärivä yä. Oon parina yänä paketoonu pensasmustikat, varuuksi, ku kukkiivat ny justihin.

      Poista
  8. On kyllä kiva, kun noita narsissilajikkeita on niin monia. Sinulla on todella kauniita lajikkeita. Kiva penkki! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit o siitä nii mukaviaki, ku non palio pitkäikääsempiä ku esim. monet tulput. Kiitos, samoon!

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...