lauantai 28. toukokuuta 2022

Villivihanneksia

Olin helaatorstaina kansalaasopiston Villivihannekset tutuiksi-kurssilla. Kurssin vetäjänä toimii Aana Vainio. Valitettavasti sattuu olemahan tämän sarekauren ensimmääne sarepäivä, mikä esti itte villivihannesten keruun, mutta iltapäivästä tuli kuitenki erittäin antoosa. Eikä kukaan hinkunu pihalle lähes kaatosateesehen, vaikka ittekki aharistuun pesemähän navettasaappahat joukkohon ja kattelemahan komeron kätkööstä jonkullaasen  saretakin.

Aana oli keränny omasta pihasta villivihanneksia tunnistettavaksi. Kurssilla käytihin läpitte myrkylliset kasvit ja yleesimmät käytettävät luannonkasvit, keruuajat ja säilytystavat.
Aanalla oli kokoelma kuivattuja luannonyrttiä käytettäväksi teeksi, ruuanvalmistuksehen ja kosmetiikkahan. Ihimettelin purkkien kääntämistä "väärinpäi", mutta noliki oikeeppäi, ku niistä näki het mitä ne sisälti. Ainaki sellaane, joka jo oli asiasta träillä. Jokaanen sai valita omahan jalakakylypysualahan haluamansa yrtit. Satsista saa parit yrttiset jalakakylyvyt.
Kirijakokoelmaa luannonyrtiistä. Ittekki talavenaikana asiasta kiinnostunehena oon muutaman kirijan hankkinu.
Ku ei kerran pihalle päästy, oli Aana ottanu käyttöhön suunnitelma C:n eli valamistettihin Aanan erellisenä iltana keräämistä yrtiistä ruakaa. Sehän sopii kaikille. Tarijooluhun sisältyy; tomaatti-kurkku-vuahenputkisalaattia, nokkoosvoffelia voikukkasiirapin kera ja vuahenputkia tuarejuustonäkkärillä ja HYVÄÄ OLI. Aah!

Oma tähänastine kokemus villivihanneksista on aika vähäästä, lähinnä nokkoosen käytöstä. Joskus menöö muutama voikukan lehti suuhu, mutta siinä se sitte enimmäksehen onki. Jospa se tästä kehittyys. Kuinkas sun villivihannesten käyttö? Onko ollenkaa vai kuuluko jokapäivääsehen ruakalistahan?

Maukasta viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Varmasti mielenkiintoinen kurssi minäkin menisin tällaiselle mielelläni. Kyllä me jotain villiyrttejä olemme keräneet joka vuosi paitsi tänä vuonna ei oikein ole päässyt alkuun. Mutta vielä jotain ainakin kerkiää. Uskon että hyvää on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti viälä kerkiää. Oon itte ilimoottautunu jo toisellekki kurssille.

      Poista
  2. Nokkosia joskus laitan munakkaaseen, mutta kiinnostusta kyllä olis opetella vähän enemmänkin villivihannesten käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munakas o hyvä. Siinä saa nokkoosia ujutettua isännällekki ;D

      Poista
  3. Kyllä niiden käyttö on ihan olematonta, vaikka materiaalia löytyy ihan omasta puutarhasta! Vuohenputket ja nokkoset olisi helppo hyödyntää salaatteihin ja lettuihin, vaan eipä tule käytettyä. Jalkakylvyt olisivat ihan paikallaan ympäri vuoden... Kiitos vinkistä, pitääpä vähän tutkia ympäristöä ja kirjallisuutta, nuo jalkakylpyainekset olisi ihan kiva antaa vaikka jollekin lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei vuahenputkia oo. Kaikkia muita 'rikkoja' löytyy. Pitääkö sanua onneksi vai valitettavasti. Nykyysin on villiyrtiistä tiatua jo ihan kiitettävästi, kurssiinaki ja kirijoona. Niino.

      Poista
  4. Paljon on opittavaa, villivihanneksia voisi käyttää monipuolisesti.
    Valmis annos näyttää oikein herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullon kyllä hyvät kasvatukset syätäviä vihanneksia, mutta kyllä villikki sinne sekahan mahtuuvat.

      Poista
  5. Oli varmassti mielenkiintoinen ja avartava kokemus koko kurssi. Annoskin näyttää herkulliselta ja nuo "nurinpäin" käännetyt purkit hauskoilta. Täytyy tunnustaa että kovin vähästä on käyttö, mutta olen kerran nuorra huuhtonut hiukset nokkosvedellä ja tehnyt nokkoslättyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi oli hyvä, pitempiki olis saanu olla. Olis tarkootus mennä toisellekki kurssille ens kuus. Ei mullakaa oo aiempaa kokemusta, mutta jospa jotaki tulis tavaksi käyttää.

      Poista
  6. Villivinhanneskurssit ovat nyt suosittuja. Meidänkin kylällä sellainen järjestettiin. Tosin turhan pienellä porukalla, mutta ehkä suosion myötä kursseja tulee lisääkin.
    Aika vähäistä villiyrttien käyttö ja osaaminen minulla on. Nokkosta on tullut käytettyä ja siihen se melkein jää. Törmäsin keskusteltuun, jossa pohdittiin eroon pääsyä vuohenputkesta. Moni käski syömään sitä. Nauratti kommentti, jossa todettiin ähkyn tulevan, jos aikoisi syömällä vuohenputken pihasta hävittävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki itte tehty ja kerätty on suasios ja varmasti tulevaasuures viälä enemmä. Kyllä meiränki markilta olis nokkoosta syämällä paha hävittää ;D

      Poista
  7. Oli varmasti mielenkiintoinen kurssi. Voisin mennä itsekin vastaavalle, sillä parhaiten villivihanneksia oppisi käyttämään kun joku asiantuntija siinä opastaisi ja pääsisi maistelemaan valmiita herkkuja. Nokkosta, vuohenputkea ja ahomansikan lehtiä olen joskus kokeillut, mutta perhe ei täysin innostunut väsäämistäni herkuista :D Ehkä pitäisi laajentaa valikoimaa johonkin helpommin lähestyttävään. Ainakin vuohenputkessa on sen verran tömäkkä maku, että vaatii vähän totuttelua. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se toista kurssilla ku itte kirijoja/lehtiä lukemalla. Salaa moon isännälle nokkoosta syättäny. Ei raukka tiärä, kuinka tervehellisesti son syäny. Moon itte tottunu aika väkeviihinki makuuhin täs muutaman vuaren sisällä ku sokerinkäyttö on minimis. Isäntähän ei hetikää syä munkaas samoja ruakia.

      Poista
  8. Tuollaiselle kurssille osallistuisin itsekin mielelläni. Nokkoslettuja tein ihan vastikään ensimmäistä kertaa. Letut ovat meidän lasten suurta herkkua (kenenpä ei olisi?) ja mökkitontilla on nokkosta vaivaksi asti, joten nokkoslettuja teen takuulla toistekin. Orvokeilla olen joskus koristellut jälkiruokia ja apilan kukintoja tulee joskus maisteltua siltään. Harmillisen vähiin on kuitenkin jäänyt villivihannesten käyttö ja sitä olisi ehdottomasti hyvä lisätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkoosten käytöllä moni aloottaaki. Niitähän löytyy melekee joka paikasta. Lättyyhin niiton helappo lisätä ja hyvää tuloo takuu varmasti :) Orvokkien kukkia mäki oon kaakkujen koristelus joskus käyttäny. Villivihannesten käyttyä pitääs lisätä, mutta siihenki täytyy oikee syventyä.

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...