maanantai 8. elokuuta 2022

Lämpööset kiitokset....

 ....Kaikille avoomiihin osallistuneille viaraalijoolle! Päivä oli sään pualesta aika kalasia, tuulinen, joskin sateeton, mutta positiiviset kommenttinne lämmittivät miältä. Perijantain/lauvantain välinen 105mm sarekkaa runnellu ku muutamia kasvia.

Pikkuusen oli peleko puseros, että riittääkö ihimisten miälenkiinto kolomannella osallistumiskerralla, ku uusiaki puutarhoja oli kolome mukana, mutta peleko oli ihan turha. Väkiä piisas tasaasehen tahtihin koko päivän erelliskertojen verran. 
Ero erellisihin kertoohin oli viaraaluaijoos. Puutarha kiärrettihin nopiemmas taharis ny ku erelliskerroolla, koska useemmat kävivät muiski avoonna olevis puutarhoos. Monet kiärtivät kaikki paikkakunnan nelijä puutarhaa. Kiitos paikallisille leherille, jokka tekivät ennakkojuttuja puutarhoosta. 
Meikälääsen puutarhan suurin miälenkiinto kohoristuu tälläkertaa eherottomasti kärhööhin. Mainittihinhan ne leheriski olevan tämän puutarhan syksyynen kohokohta. Onneksi niitä oli kolomisenkymmentä kukas. Erikoosesti ihimeteltihin niiren kukintaa, kokua ja runsasta määrää. Hoito-ohojeeta kyseltihin palio. Kerroon kuinka itte niitä hoiran. Tein kaikkihin kukkivihin kärhööhin nimilaput, samoon happomarijoohin, hostessoohin, keijunkukkihin ja joihinki muihin kukkivihin perennoohin. Nimikyltiistä tykättihin ja niitä luettihinki ja kuvattihin ahkerasti.
Paviljongis ennen roikkuvan pötyyniamppelin siirrin saavihin, koska paviljongis kukkii jo muutama kärhö.
Näkymä terassin kaffipöyrästä potangerihinpäi.

Illalla olo oli väsyny, mutta onnellinen. Ny on kuitenki maharollisehen seuraavahan kertahan usiampi vuasi. Haluan päästä kiärtämähän taas ittekki muiren puutarhoja. Ny mariapuskat kutsuu. Aamusta keräsinki jo pensasmustikoota. Kuuluivakko Avoomet puutarhat mitenkää pyhäpäivääsi?

Aurinkoosta elokuun jatkua!

20 kommenttia:

  1. Ihan varmasti kävijät ihastuivat puutarhaasi. Kaunista ja huoliteltua. Hienoa, että kärhöt kukkivat runsaina. Monet pitävät niitä vaikeina kasvatettavina, mitä ne eivät oikeastaan ole. Oikukkaita kylläkin.
    Tänä vuonna Avoimet jäivät väliin.
    Mukavia elokuun päiviä ja runsasta marjasatoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi plokiaki lukevia ihimisiä ja ykski sanoo, että ei kuvista saa sitä oikiaa kuvaa puutarhasta kuitenkaa. Että visiitti oli positiivinen kokemus. Olin kommentista tosi tyytyvääne. Olishan se ollu surkiaa, jos viaraalu olis ollu kova pettymys.
      Moni oli kärhöjä kokeellu tai sitte oli tosi piäni alaku. Eihän ne heti isoja ookkaa. Jos tykkäävät olostansa nii hyvin kasvaavat vuasi vuarelta suuremmiksi, ku hualehtii kastelusta ja lannootuksesta. Ei näillä korkeuksilla välttämätä kasva niin isoiksi ku etelämpänä, mutta ainaki mulle riittää pikkuusen vähempiki. Omat oikkunsa niillä kyllä o. Joka kevät saa jännätä, mikä nousoo ja mikä ei.
      Ens vuanna sitte taas. Kiitos, samoon :)

      Poista
  2. Todella kauniit ja viimeistellyt näkymät puutarhastasi. Eipä lainkaan ihme, että kävijöitä on riittänyt. Itse vierailin mieheni kera neljässä eri puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muulloon joka kohta, mutta kyllä tällääsenä päivänä pitää ainaki yritystä olla, jos on valinnu tällääsen tyylin. Rennompiaki tyyliä on ja hyvä nii. Kaikki puutarhat on erilaasia. Teillä oli mukava kiarros.

      Poista
  3. Olipa teillä onnistunut päivä. Onneksi se sade ei tullut juuri sunnuntaina. Minä kiersin myös puutarhoja. Oli kyllä antoisaa. Ja kaikissa puutarhoissa on oma juttunsa tai tunnelmansa ja se on aina niin virkistävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja onneksi oli sateeton päivä. Kyllä sääennusteeta seurattihin välillä kauhunsekaasin tuntein. Ittekki tykkään kiärrrellä muiren puutarhoos, just sen takia, ku joka puutarha on erilaane ja jokaasesta löytyy jotaki ihanaa, vaikka puutarha olis aivan erimoone ku oma.

      Poista
  4. Hh mikä määrä vettä. Meillä ei ole tainnut sataa koko kesänä edes yhteensä tuota määrää. Se on harmi kun pitää oman puutarhan auki niin ei voi vierailla muiden puutarhoissa. Ja enpä ihmettele, että saat samoja vieraita uudestaan, puutarhasi on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tainnu tulla n. 200mm vettä kesän aikana. Ei kauvas heitä.
      Siinä se onki. Sullaki on ollu avoon puutarha monena vuanna. Kiitos, samoon sulla!

      Poista
  5. Olipa kiva kuulla miten onnistunut päivä teillä oli 😊
    En käyny missään, vaikka mieli olis tehnyt. Olen niin kränkkänen kintuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin positiivisesti yllättyny. Viaraalijoota riitti kuitenki tasaasehen tahtihin. Sellaasta erelliskertojen alakurysäystä ei ollu, koska alootuspisteetä oli kunnas ny nelijä.
      Toivottavasti saat helapotusta tilanteeseen. Olis varmasti muutenki mukavampi olla.

      Poista
  6. Minä kävin yhdessä kohteessa, mikä oli ihan kävelymatkan päässä.

    VastaaPoista
  7. Mukava kun jäi avoimista onnistutnut mieli. Siulla onkin kaunis puutarha ja varmasti kävijät tykkäsivät!
    Yhessä puutarhassa kävin ja mukava oli siellä käyvä. Siinä puutarhassa on jumpattu luonnonkivien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä on ihana, vaikka osallistuminen omalla puutarhalla avoomiihin, onki piäni ressin paikka.
      Siälähän oli harrastettu sitte samaa jumppatyyliä ku teilläki :)

      Poista
  8. Jestas, mikä määrä teillä satoi juuri ennen avoimia! Ja minä kun olin jo todella harmissani siitä 10millin määrästä, mikä tuli muutamaan tuntiin lauantaina :D Kauniita näkymiä, varsinkin noissa parissa ensimmäisessä kuvassa. Ovatko nuo nimikyltit ihan vain paperia vai onko ne laminoitu tai jotain?
    Moni tuli meillekin nimenomaan kärhöjen takia ja kyselivät lannoituksesta ja istuttamisesta. Monelle kävijälle oli aika uutta sekin, että ne ylipäätään menestyvät täällä. Syy on varmaan siinä, kun taimilappuihin on aina lykätty ne pahuksen menestymisvyöhykkeet I-II tai I-(III). Luulen, että sunnuntain ansiosta ihmiset uskaltavat paremmin kokeilla kärhöjä, kun näkivät niitä sekä meillä että Puutarhahetki-blogin Tiiun luona. Suurin osa kävijöistä kiersi varmasti kummatkin puutarhat.
    Luulen, että itsekään en välttämättä ensi vuonna avaa omaa puutarhaa vieraille. Olisi kiva päästä välillä kiertämään muidenkin puutarhoja ja hakemaan inspiraatiota niistä. Viime vuonna se ei oikein onnistunut, kun oli niin vähän avoimia täällä päin eikä saatu lomareissuakaan soviteltua samoihin aikoihin, että olisi voinut lähteä kauemmas. Onpahan tässä vielä aikaa mietiskellä :) Marjapuskaan tästä on kai nyt itsekin lähdettävä. Mukavaa elokuista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meikälääsellä syrän löi muutaman ylimäärääsen lyännin, ku vettä rupes putuamahan. Piha virtas aivan jokena ja kasvit taipuu. Yllättävän vähillä vaurioolla meni. Nimikyltit tein leikkaamalla maitopurkit auki ja tussilla valakooselle pualelle nimet. Eivät silimiä hivele, mutta kyllä niitä yhyren päivän kestää kattella. Siitä hyvä materiaali, ettei piäntä sarettakaa hätkährä. Jos pitääs nimilappuja aina paikallaan, pitääs olla joku huamaamattomampi ratkaasu, kuten esim. sulla.
      Monelle on tosiaan jääny kärhööstä päälle tua II-vyähykkeen suasitus, eikä uskalleta eres kokeella. Luulis että viaraalijat saivat molempien tyänä oikee kärhökylyvyn :) Moon kyllä 100% varma, etten ainakaa muutamahan vuatehen pirä. Jos saan suunnitellut muutokset aikaaseksi, nii ehkä sitte joskus. Onneksi täälä muukki uskaltaa avata, etten oo ainut.
      Toisten puutarhoja on kiva kiärtää ja aina niistä saa uusia ahaa-elämyksiä. Joo, ny kyllä puskat kutsuu. Kiitos, samoon :)

      Poista
  9. Minäkin järkytyin sateen ja tuulen osuudesta teillä lauantaina. Meillä satoi 8mm, ukkonen ja myrsky menivät ohi, mutta vajaan 40 km päässä oli reilusti tuhoja.
    Kuvasi ovat kerrassaan upeita, olisipa ollut hienoa kiertää omin silmin katsomassa. Uskon, että kärhöjäsi ihasteltiin (nimet näkyvät muuten oikein hyvin)! Meilläkin moni kävi kysymässä, miten kärhöt ovat niin hienoja ja miten niitä pitää hoitaa, että kasvavat noin. Ilmeisesti monelle kärhöt ovat vielä vieraita.
    Minä keittelin viime viikolla muu tohinan ohessa 5 maijallista valkoherukkamehua, mutta muut marjat vielä odottavat keräämistä ja säilömistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääläpäi o paikkoja mihinä tuli yli 120 mm. Ettei meillä ollenkaa vetisin paikka. Kiitos :) Ensimmääses kuvas kyllä näkyy pahiten kärsiny kasvi. Lehtikuusi on lähes leheretön/havuton. Oliki jotenki kalavakat neulaset. Saa nähärä kuinka sen käy. Kaaripenkkihän näyttää näi vinosti kuvattuna tihiemmältä, mitä torellisuures o. Olis voinu mulla olla hilijaanen päivä iliman kärhöjä. Kiinnostus niitä kohtaan pelastivat päivän.
      Sähän oot ollu ahkera ja viälä Rillaki siinä vaatimas omaa huamiota. Huh!
      Mustikoota keräsin nelijä sangoollista erellisviikolla, mutta oman pihan puskat jätin suasiolla avoonten jäläkeesehen aikahan.

      Poista
  10. Teidän puutarha onkin varmasti katsomisen arvoinen. Niin hyvin hoidettu ja runsas kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hoitotaso avoomis oli tiätysti keskimääräästä parempi :) Normaalisti joku paikka aina repsottaa.

      Poista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...