maanantai 22. elokuuta 2022

Paviljongin köynnökset

Paviljongis näkyy jo mukavasti kukintaa, vaikka onki vasta pianoonen aavistus unelmieni köynnöspaviljongista. Osa köynnöksistä o jo kukkinu, kuvia tuloo niistäki ja osa o justihin vasta aloottanu.

Tänä aamuna, sateesen yän jäläkihin napattu kuva. Paviljonkia on vaikia kuvata. Viälä hentooset kasvustot häviäävät ympäristön vihireytehen.
Ruusunätkelmä
Mutta alootetahan paviljongin vasemmalta pualelta. Oviaukos kasvaa oma siämenkasvatus, punaanen ruusunätkelmä. On viimmekesän siämenkylyvö ja kukkii ny ensimmäästä kertaa. Miälenkiinnolla orotin sen sävyä, oli just oikian färine, ihanan pinkki. Juurella pötis leukoijasekootusta. 
Siniruukkukärhö 24.7.2022.
Toises kohtaa kasvaa vuasi sitte istutettu siniruukkukärhö, mikä alootti kukkimisen heinäkuun pualenvälin tianoolla. Se alootti kasvun keväällä terhakkahasti ja kasvoo jo hevoostenkenkien yläpäähän. Kukinta on aika huamaamatonta ja siksi istutinki sille kaverin keväällä, pari vuatta pötis kasvanehen ja paikkaansa hakenehen jalokärhön.
Siniruukkukärhöhön tuloo samallaasia siämentupsuja ku alappikärhööhin. 
Jalokärhö 'Forever Friends' 22.8.2022.
Täs kuvas näkyy sen kaveri, keväällä istutettu valakoone jalokärhö, mikon ny vasta päässy vauhtihin. Son koristanu köynnöskäytävän ensimmäästä kaarta erellisinä vuasina. Meinas alaku vähä tökkiä. Soli navettakeittiös talaven ja keväällä istuttaes tiätenki pualimetriset versot katkes ja se alootti kasvun aivan a:sta. Seuraava kohta näyttää ihan tyhyjältä, mutta.......
Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate' 22.8.2022.
ku tarkasti kattoo, löytyy siältä jotaki kukkivaa. Silläkää helappo alaku ollu. Orotti istutusta navetan eres ja versot otti kiinni norijanangervosta. Nappasin sangoon kätehen ja tiätenki versot poikki. Olin varma, ettei kerkiääsi kukkia, koska viälä rusketti muutamia versojansa, mutta kukkiipa vaa, ei korkialla, mutta kuitenki.
Tarhaviinikärhö 'Black Prince' 4.8.2022.
Nelijännes kohoras kukkii toine kuninkaalline, keväällä istutettu viinikärhö 'Black Prince'. Talaven pötis talavehtinu kärhö. Kasvoo reippahasti lähes paviljongin lakipisteesehen asti, siksi nämä kuninkaalliset saavakki kasvaa ihan ylhäises yksinääsyyres, ainaki toistaaseksi.
Viires kohta onki viälä harkinnas, eherokkahia löytyy. Siinon monta vaihtoehtua. Keväällä ostamani.....
'Sarah Elizabeth' taittaa vanhahan roosahan eikä siksi sovi ympäristön färiihin. Ei käy, saa paikan jostaki mualta. Seuraava eherokas oli.....
'Hagley Hybrid'??? 13.7.2022.
....jalokärhö 'Comtesse De Bouchaud'ina ostamani kärhö, mikä oli mun miälestä kuitenki 'Hagley Hybrid', on saanu jo uuren koron. 
'Comtesse De Bouchaud' 24.7.2022.
Seuraavaksi otin varmanpäälle ja ostin kukkivan 'Comtesse de Bouchaud'n. Se jää.
Viinikärhö 'Avant Garde' 14.8.2022.
Viimmeesenä haksahrin ostamahan viinikärhö 'Avant Garde'n. Se saa torennäköösesti paikan erellisen viärestä ens vuanna, kuhan ovat onnistunehesti ensin talavehtinehet navettakeittiös.
21.8.2022.
Tältä näyttää tiatokonehuanehen klasista kuvattuna. Siinä näkyy oviaukon oikiaki puali. Siinä kasvaa 'Royal Blue'-hajuhernettä ja sinistä kirjosalviaa. Ens vuanna olis tarkootus kaivaa siihe tumman violetti kerrottu  'Cassis'-jalokärhö. Ny huamaa kuinka kirijava alue o. Ens vuanna täs ei oo kyllä yhtäkää kesäkukkasekootusta.

Kuivat päivät pitää yrittää käyttää tehokkahasti hyäryksi. Viikonloppu meni marijoja noukkies. Nykku kuivaa yälline 19mm saret, nii on ruahonleikkuun aika. Seuraava saret näyttää tulevan keskiviikkona. Ei kuivuus totisesti vaivaa, kohta rupiaa pellokki upottamahan.

Aurinkoosta viikkua!

20 kommenttia:

  1. Ny jo näkee kui kaunis ja komia paviljongistasi tulee. Teil on satanut! Meil rutisee kuivuus, viime yönä lirautti vähän pisaroita, siinäpä se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On satanu joo. Pari päivää malttoo olla satamata. Tänään on taas ollu tosi tuhuruunen ja märkä päivä. Ei kuitenkaa, onneksi, tullu ku 6mm tällä kertaa. Täälei oo kuivuuresta mitää tiatua.

      Poista
  2. Paliljonki on tosi ihana ja ihanammaksi vain muuttuu, kun kärhöt kunnolla kotiutuvat.
    'Cassis’ kärhö ihastutti minuakin, mutta harmittaa, että jätin sen kauppaan. Keksin sille paikan kotiin tultuani, mutta se oli jo myöhäistä siinä vaiheessa.
    Ehkä ensi vuonna löydän sen vielä uudelleen.
    Meillä tuli tänään ensimmäinen 7,5 mm sade pitkään aikaan ja tarpeeseen tuli. Pelkään, että kun vettä alkaa jossain vaiheessa tulla, on sitten vain pelkkää sadetta.
    Viimeinenkin kuva paviljongista on kaunis, itse ehkä katselee kriittisemmin asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kuvitella katosta roikkuvat kärhöt :D En mäkää 'Cassista' ensimmääsellä kertaa ottanu, mutten malttanu olla kokeelemata, siksi erilaasen näkööne tapaus. Toivottavasti löyrät sen viälä.
      Siltähän se tuntuu, että putki o jääny päälle. Vois jo katketa ja siirtyä vaikka sinne teille eres hetkeksi aikaa. Kiitos, nii se taitaa olla.

      Poista
  3. Paviljonki on oikea katseenvangitsija ja rakentaja suunnittelee näköjään kovin tarkasti siihen kasvamaan pääsevät - hienoa harkintaa! Kesäkukkakimarat alkavat täälläkin tökkiä silmään - jokin roti värien määrässäkin, niin minäkin ajattelen, vaikka väreistä tykkäänkin :) Voi, meillä tuli tänään ensimmäisen kerran ripaus vettä viikkoihin, millimetrit jäivät silti pintamultaan. Ei mee nyt taas tasan nämä suotuisat sääolosuhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teen :) Punaasten kärhöjen sävyt "määrää" viäres kasvava komealuppio. Sävyn pitää olla aika lailla samahan menevä. Keväällä tuntuu tyhyjää tilaa olevan ylenmäärin ja sijoottamattomia taimia samoon, mutta liika on liikaa ja ens vuanna mennähän yksfärisellä linijalla, jos viälä täytettä tarvitahan.
      Toivottavasti sateeta osuu teillekki, meillä ei enää tarvittaasi.

      Poista
  4. Kaunis tuo valkoinen kärhö. Minulla jatkuu edelleen epäonni jalojen valkokukkaisten kärhöjen kanssa. Viimeisimmästä istuttamastani 'Miss Bateman' jalokärhöstä ei näet näy merkkiäkään.
    Paviljonki kasveineen näyttää tosi kauniilta samoin, kuin mielestäni sen ympäristökin.
    Vihdoin meilläkin satoi. 8mm tuntui pitkän kuivan jakson jälkeen jopa ruhtinaalliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Bateman' ei mullakaa viihtyny, eikä 'Valge Daam' liioon, mutta tämä ja 'Apollonia' onneksi viihtyyvät. Tai tiärä kuinka tua paviljongin valakoone talavehtii maas. Keväällä sen sitte näköö.
      Onneksi vettä tuli sinnekki, täältä liikenis kyllä lisääki.

      Poista
  5. Minun mielestä ei ole yhtään liian kirjavaa. Alin kuva on ihastuttava ja tuo paviljonki, ah ja voih, pakko näyttää miehelle mitä voisi tehdä minulle seuraavaksi tasavuosilahjaksi :D
    Upeat kärhöt, paljon kukkia vaikka ovat vielä nuoria. Minullakin jotkut kärhöt ovat ruskettaneet versojaan, mistä lie johtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä nii :) Hyvä irea! Teillä löytyy paikkoja usiemmallekki paviljongille.
      Osa kukkii ihan hyvin. Meillä tuuli riapottaa osaa ihan hirviästi. Ainaki osan ruskennehista versoosta laitan sen piikkihin. Niiton ollu muiski.

      Poista
  6. Hieno on paviljonkisi ja hienommaks vuan muuttuu, kun köynnökset kasvaa. Miun kärhöpenkki sai uuvet suunnitelmat, koivu on ensin kuajettava ja kanto poistettava. Siihen laitan sitten ne pistokkaista kasvattamani. Toivottavasti toteutuu! Meille sato illalla 13mm. Tarpeeseen tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti kasvustot tuuhettuuvat. Siinähän ei oo talavehtinu vasta ku tua siniruukkukärhö. Ens keväänä jännitettävää onki jo enemmä.
      Teillä on sitte enempi tehtävä pohojatöitä, mutta eiköhän siihe tuu kärhöölle hyvä paikka kasvaa. Hyvä, jos sateelle oli tilausta.

      Poista
  7. Paviljonki on hieno ja aina vain paranee, kunhan kärhöt kasvavat. Tosi hyvin kukkivat ottaen huomioon, että asuvat tuossa ensimmäistä kesää.
    Sateita on tullut varsin epätasaisesti. Meillä satoi pitkän tauon jälkeen maanantaiaamuna. Lisää saisi tulla vaikka taivaan täydeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivottavasti muukki kärhöt kotiutuusivat yhtä hyvin ku tua siniruukkukärhö.
      Meillon satanu säännöllisesti muutaman päivän väliin. Puhallan seuraavat sateet teille :D

      Poista
  8. Nyt jo näyttää kauniilta ja voi vain kuvitella mielessään, kuinka upealta paviljonki näyttää parin vuoden päästä! Kuvasta katsottuna ei näytä yhtään liian kirjavalta, vaikka makuasioitahan nämä ovat. Ihania ovat kaikki nuo paviljonkiin ehdolla olevat kärhösi.
    Huoh, sadetta on täälläkin saatu. Tänään kun ajelin töistä kotiin, kaupunkialueella muutama sadevesiviemäri pulputti melkein suihkulähteenä vettä kadulle. Eikä ihmekään, sillä muutaman tunnin aikana oli satanut peräti 50mm. Sademittarin tyhjennyksen jälkeen on tullut vielä 5mm lisää. Taas on satanut melkein joka päivä. Mitenköhän nämä sadealueet saisi huidottua sinne, missä vettä kaivattaisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää miälikuvitusta pitää viälä käyttää, mutta toivottavasti muutaman vuaren päästä torellisuus vastaas kuvitelmaa. Comtessea oon siihen suunnitellu jo aluusta alakaen. Oli kolomiopenkis kasvaessaan nii hyvän färine, mutta arkana pirän, siksi laitan sille kaverin. Tuskin ainakaa kovin suureksi kasvaa.
      Kaupunkialueet tuntuuvat olevan suuris vaikeuksis näiren nykyysten sareryäppyjen kans. Ei oo tiatuakaa niistä ihanista öisistä tihkusateista, mistä jokaane puutarhuri unelmoo. Tuloo kerralla palio ja lujaa. Sitä samaa mäki oon miättiny. Rupiaa pian puimurit rypemähän ihan kunnolla.

      Poista
  9. Upea tuo teidän paviljonki, ja aina vain upeammaksi muuttuu kukinnan lisääntyessä!

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää arkista aherrusta. Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...